Nimittäin monestihan sanoitukset ovat aika yhdentekeviä. Näin on varsinkin, jos musiikki on niin sanottua bilemusiikkia.
No nyt on myönnettävä, että olen LCD Soundsystemiä kuunnellut nimenomaan bilemusamoodilla, vaikka olenkin tiennyt että Murphyn James on keski-ikäinen, tavallisen näköinen musanörtti, ja sellaisellahan voi olla asiaakin.
Jonkinlaisena Suomen virallisena LCD-propagandakanavana toimivan Nuorgamin Mahlanjuoksuttaja-artikkeli Murphysta sai kuuntelemaan toisella korvalla ko. musiikkia, ja kas, sieltähän helmi löytyi.
Losing My Edgen vimmaiseksi turhautuneisuudeksi yltyvä sanoitus on nerokas, pysäyttävä, upea, hauska, koskettava ja mitä muuta.
Ensin surullismielisehkö, mutta kuitenkin setämäinen huomio:
Yeah, I'm losing my edge.
I'm losing my edge.
The kids are coming up from behind.
I'm losing my edge.
I'm losing my edge to the kids from France and from London.
But I was there.
Oikeasti kappaleen minää ottaa pattiin:
I'm losing my edge to the art-school Brooklynites in little jackets and borrowed nostalgia for the unremembered eighties.
Niin, onhan hän sentään ollut jotain ja kiertänyt muutakin kuin tahkoa:
I used to work in the record store.
I had everything before anyone.
I was there in the Paradise Garage DJ booth with Larry Levan.
I was there in Jamaica during the great sound clashes.
I woke up naked on the beach in Ibiza in 1988.
No niin, kyllähän ne ovat aika hyviä...:
But I'm losing my edge to better-looking people with better ideas and more talent.
And they're actually really, really nice.
Ja sitten MINÄ sanoo, mitä on kuullut SINUN tekevän. Ja alkaa sylkeä myrkkyä: minä sentään olen vaikka mitä:
But have you seen my records?
Briljanttia menoa, hieno kappale. On siitä videokin, mutta se on lyhyt versio. Kuuntele nyt sitten vaikka tuosta: http://www.youtube.com/watch?v=I_j8BG-ybng
(Jostain syystä bloggeri ei nyt tykkää linkittää.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti