Musavuosi 2023

Tänä vuonna kuuntelin tilastojen mukaan vähiten uutta musiikkia musiikillisen heräämiseni jälkeen. Se taas tapahtui vuonna 2006. Vai oliko se teknologinen läpimurto, joka mahdollisti ylikuluttamisen?

Tilastot eivät kuitenkaan kerro siitä, että musiikki olisi näytellyt vähäisempää osaa elämässäni. Välillä tuntui, että se on ainoa asia, mikä on jäljellä.

Esiin on nostettava kaksi asiaa. Ensin Kristiinan kappale Aloe vera. Se renkutus, jossa rimmataan "haloo Veera" ja "aloe vera". Ei näissää puoli-lo-fi-indie-retkueissa sinänsä ole mitään uutta, mutta kun ne tekevät tarttuvan piisin, niin se on purkkaa. Sain kunnian kuulla kappaleen livenäkin. Tärkeintä oli kuitenkin se, että kun kesän pitkillä kävelyillä en muuta keksinyt luonnon ääniä peittämään, kuuntelin tätä piisiä. Olen aseeton sen edessä, en usko enää vastarintaan.

Sitten törmäsin Mahlsiin. Aikuinen ihminen lausuu ambienssimaisten äänten päälle jotain puolifilosofista. En tiiä. Iskee vaan niin kovaa. Tähtiportti-kappale varsinkin on välillä jotenkin niin tätä arkea uljaampaa, että kävin siellä paossa yhtenään.

Vuoden albumi löytyi kymmenen vuoden takaa. Olen aina pitänyt Katri Ylanderista vähän ironisesti, mutta tänä syksynä osuin kuuntelemaan Uusi maa -levyn kokonaan, ja järkytyin sen hyvyydestä. Se on varmasti yksi maailman kaikkeuden aliarvostetuimmista kiekosta. Kaikki ironiset hirisontit kaikkosivat.

Suomalaiset naiset tekivät taas laajalla rintamalla kovaa kamaa. Rebekka Holi, Jutta Rahmel, keitä näitä on, teitä on melkein liikaa jo. Löysin myös suosikkiräppärini, vaikka en tiedä onko Melo räppäri enää. Mutta uusia kitarabändejäkin löytyi. (Sulut), Krypta, Kipeet Lapset ja niin edelleen. Se oli ihan hyvä vuosi.

Maailman paras The Holy ja 22 Pistepirkko

Maailman paras The Holy soitti 19.8.2023 Isossakyrössä häikäisevässä auringonpaisteessa Kyröfestin alkuvaiheessa. Olosuhteet saivat aiheen pelätä keikan jäävän vaisuksi, vielä kun ottaa lukuun sen, että bändi on rundaamisen sijaan ollut levyttämässä.

Mutta ei hätää! Bändi oli häikäisevämpi kuin aurinko. Basisti-Lauraa sijaistanut Matiaskin oli lavalla kuin kotonaan. The Holy soitti runsaasti musiikkia uudelta levyltään. Keikka antaa aiheen odottaa vallankumouksellisen hyvää albumia. Sitä mietin, että kun laulaja on niin kovatasoinen kuin on, ja vielä vastaa bändin taiteesta, niin voisi olettaa laulun olevan suuremmassakin roolissa. Nyt vaikuttaa siltä, että uusi materiaali on hyvin soitinvetoista. Mikä sopii minulle, mutta sopiiko niin sanotulle suurelle yleisölle?

The Holyn loppurevittelyt olivat tällä kertaa mahtavat. Laulaja ja toinen rumpaleista vaihtoivat tonttejaan, kitaristi hyppäsi yleisöön ja symbaalit lentelivät, kun bändi soitti Isoksikyröksi esittelemänsä Ähtärin keikan päätteeksi. Yleisö tuntui oikeasti ottavan bändin omakseen. Setti oli muita festivaalin vetoja pidempi, mikä oli hienoa. Niin kuin kaikki mitä tapahtui. Mikä aika olla olemassa.

Katsoin myös illan loppupuolella 22 Pistepirkon keikan. On meillä siinä kansallisaarre. Asko oli hyvällä päällä ja aloitti keikan yksin minimalistisilla rakkauslauluillaan. PK yrmysi sisään toisena ja sitten Espe esittämään oman rakkauslaulunsa. Ja sitten alkoi rokki soida. 

Vanhat herrat tekevät omaa juttuaan ja molemmat näkemäni keikat heiltä ovat olleet omaperäisiä ja hyviä. Birdykin soi ja yleisö oli hyvin mukana. 

Provinssi 2023

Pääsin Provinssiin torstaina vasta kun Pearly Drops oli jo soittanut, mikä on tällaiselle skenettäjälle ihan oikein. Osuin kuuntelemaan Ty Roxylta sen piisin, jonka tunnen. 

Tsekkasin mikä on Arch Enemy. Laulajatar karjui vakuuttavasti. Jälkikäteen mietimme entisen työkaverin kanssa, että hänen asuvalintansa oli rohkea. Varmaan tuli nimittäin kuuma. Kävin katsomassa hetken aikaa pehmoainoa. Arvostan kovasti. Hän on varmasti hieno idoli Suomen junnuille.

The Chemical Brothers päätti illan. Vaikka heidän musiikkinsa ei ole kulunut soittolistallani, niin menin katsomaan, koska tiesin show'n hyväksi. Olinkin sitten koko keikan paikalla ja loppupuoliskon eturivissä. Vakuuttava suoritus.

Perjantaina aloitin odottamallani Kristiinalla. Oli mukava kuunnella perinteistä kitaramusiikkia. Festarin ehkä paras hetki oli se kohta, kun rumpali Aloe Veran aikana muutti komppia vai mitä ne ammattilaiset sitten sanookin.

Liila Jokelinin kuuntelin lähinnä sadetta pidellessäni. Laulajan veljen huuliharppusoolot olivat vakuuttavia. Uhmasin kuitenkin sadetta nähdäkseni Yonan. Yona lauloi hienosti, bändi soitti hienosti ja setti oli pelkkää hittiä. Tai "hittiä". Yonan keikkaan liittyi paljon puhetta ja kontaktia yleisöön, mikä ei ole paha. Täytyy sanoa, että olipa vaan hienoa kuulla Irti, Solut herää eloon ja muutkin, Tommi Läntis -coverikin tuli.

Katselin hetken aikaa VV:tä (Ville Valo). Konsepti on hassu. Ville Valo plays HIM with PMMP. Yleisö tykkäsi, joten se on pääasia. Amporphista tsekatessani mietin, että se voisi olla festarin metallibändeistä se, josta voisin tykätä.

Työt veivät minulta lauantaina Maija Vilkkumaan ja Kyyrian, joten paljonpa ei jäänyt jäljelle. Kävin kuuntelemassa paria sellaista bändiä, jotka saivat lähtemään paikalta kovin nopeasti. Enpä jaksa niitä täällä mainita. Apulannalla riittää hittejä ja yleisö laulaa. Vanhana punkkarina olisin mieluusti kuullut ...silti onnellisen.

Tsekkasin jonkin aikaa myös Ruusuja, mutta en jaksanut lopulta investoida kovin paljon. Tsekkasin millaista show'ta pitää Ghost. Visuaalinen ilme ei ihan vastaa musiikkia, jota pidän lähes iskelmänä.

Hengailuksi meni meikän Provinssi.

Radio Supernova Rytmikorjaamolla 24.3.2023

Radio Supernova esiintyi Rytmikorjaamolla. Bändi on kehuttu ja kohuttukin, mutta yleisöä se ei paikalle vetänyt. Harmillista. Keikka oli hyvä ja musiikki erinomaista. Edellisestä kerrasta bändi on vaihtanut laulajaa - jännittihän se minua. Uuden laulajan ääni on vahvempi kuin aikaisemmin ja hän myös ottaa kontaktia yleisöön. Onko se sitten hyvä asia vai huono asia, jää jokaisen keikoilla käyvän arvioitavaksi. Lisäksi bändin keikkaretkueeseen on juuri liittynyt taustalaulaja. Hän tuo lisäarvoa.

Bändi keskittyi täysin ymmärrettävästi uuden levyn tuotantoon. Debyytin jälkeen se on kulkenut vähän väkivaltaisempaan suuntaan, kuten mainio Väkivaltaa aiemmalta kiekolta jo kertoi. Se herätti yleisössä eniten reaktioita. Debyytin Tellus-kappaleesta taas on kasvanut sellaiseksi keikkapaisuttelupiisiksi, joita jokainen bändi pyrkii tekemään.

Mielelläni olisin kuullut debyytiltä myös Seinät-kappaleen, joka on yksi suosikkikappaleistani koko Telluksella, mutta ymmärrän hyvin, miksi se ei soinut. Se on sitä heleämpää RS:ää ja ehkä enemmän ensimmäisen laulajan heiniä.

Ainoa oikea valittamisen aihe oli yleisön vähyys, sillä Radio Supernova tekee tällä hetkellä maailman parasta musiikkia. Siinäpä sanat tällä kertaa.

Teini-Pää Warttibaarissa 16.2.2023

Seinäjoen Mars-tapahtuman yhteydessä pääsin tsekkaamaan millainen on maailman parhaita kappaleita äänittänyt Teini-Pää livenä. No, ei nyt mikään suuri ammattilaisyhtye, mutta en odottanutkaan, koska kokoonpano soittaa punkrockpoppia. Sitä paitsi se tekee täydellisiä kappaleita ja saa soittaa ne niin kuin huvittaa.

Kyllä oli hienoa kuulla esimerkiksi Näin sen unessa ja Ydintyttö, ja muutama muu täydellinen parin minuutin rokkirykäisy. Eihän sen parempaa ole. Lisää hyviä piisejä tulee ja toivon bändille hyvin pitkää ikää ja reippaita ralleja. Ja keikalta pääsi kotiin puoli yhdeksän.

Näin myös edeltävän Kristiinan pari viimeistä kappaletta. Mukavalta vaikutti.

Vuosi 2022

Tämä vuosi oli irtopiisien vuosi. Missään vaiheessa en saanut albumivaihdetta päälle. En myöskään löytänyt sellaista kokonaan päätä sekoittavaa artistia, josta vuosi jäisi mieleen. Vuoden viisi parasta piisiä olivat kyllä todella kovia ja kestävät vertailun mihin vuoteen tahansa. Sen jälkeen taso putoaa. 

Viiden kärjessä ovat:

Melo: Heijastus. Suomiräpin minulle aiemmin tuntematon valtias, joka teki tällaisen jotenkin suomitaiderokin perinteitä lähestyvän tuskanhuudon.

Auringonliitto: Päivät kääntyy. Kukkatapettien edessä esitettävää indie-Kerkko Koskista, niin kovin kaunista.

Minkki: Pimeyttä kädestä. PK-seudun rappiomusaskenessä tuhoa tehneen Minkin heleää murskausta.

Puhelinseksi: Kelan paperit. Suomipunkin suuri paluu taisi suosion osalta lässähtää, mutta tällaista hyvää musaa tulee.

Kasper: Kirjaimet. Aikanaan siitä yhdestä kovasta tanssipiisistä tunnistamani artisi esittikin viiltävän tuskanhuudon, ei niin kaukana Melosta.

Tietenkin muitakin hyviä piisejä oli. Erikoismaininnan vanhoista artisteista ansaitsee Miljoonasade, jonka Ohita intro on parasta bändiltä aikoihin. Oli jossain vaiheessa tehosoitossa Glasvegasia ja Pulpia ja Xysmaa ja mieli askaroi, että mikä onkaan vuosikymmen. Ja tietenkin hyviä piisejä tuli niitä artisteilta, jotka kiipesivät kuunnelluimpien artistien kärkeen. Siellä ykköseksi pamahti PK-seudun kitaraskenen samojen naamojen uusin inkarnaatio Kuusamo. Folkpoppailija Jutta Rahmel kanteloi itsensä muistiin. Sic Cos Tan teki kovan paluun laajalla rintamalla. Mutta kärkeen mahtui sellaisiakin ikivanhoja artisteja kuin Vuoret, Rohkeat Kuvat, Vesta, NEØV, Itä-Hollola Installaatio ja Verhot, joka typerästä nimestään huolimatta tekee pesää sydämeen.

Kuunnelluimmat artistit: 1. Kuusamo, 2. Jutta Rahmel, 3. Maija Vilkkumaa, 4. NEØV, 5. Sin Cos Tan, 6. Vuoret, 7. Rohkeat Kuvat, 8. Vesta , 9. Itä-Hollola Installaatio, 10. Muuan Mies

Kuunnelluimmat piisit: 1. Vuoret: Kuolleiden miesten päivä, 2. Kuusamo: Metempsykoosi, 3. Rohkeat Kuvat: Anteeksi, 4. Teksti-TV 666: Kapteeni, 5. Melo: Heijastus, 6. Sin Cos Tan: You Again, 7. Arcade Fire: The Lightning II, 8. Kuusamo: DMT-matka, 9. Blanlenberge: No sense, 10. Pearly Drops. Get Well

Provinssi 2022

 Oli ihmeellistä olla Provinssissa. Etukäteen kattaus ei ollut kummoinen, jälkikäteen oikein hyvä. Lasten Hautausmaan keikka menee elämyksien terävimpään kärkeen.

TORSTAI:

Menin kuuntelemaan Arppaa, jonka arvasin hyväksi liveartistiksi. Bändi ja erityisesti Kokkolan taiteilijasuuruus itse ottivat lavan ja yleisön haltuun odottamallani tavalla ja vielä muutoin. Musiikki ammentaa 1950-luvun suomalaisen ravintolamusiikin estetiikasta, eikä ole ihan täysillä minun juttuni, mutta se on hauskaa kun bändi nappaa yleisön joukosta kappaleen ajaksi tuuraavaksi rumpaliksi junnunnäköisen jantterin, josta sitten tulee paikalla olleen yleisön joukossa varmasti jonkinlainen legenda. Että terkkuja vaan Eelikselle.

Kuuntelin muutaman kappaleen verran maailman vaarallisimmaksi bändiksi itseään kutsuvaa Kissaa, jonka showmeininki on kiva yritys ja musiikki on ihan hauskaa 1970-luvun jytää, mutta kun en jaksa kunnolla syyttyä, niin en jaksa.

Vilkuilin myös The Soundsia ja halveksuin sen teennäisyyttä. Palasin illan lopuksi kesäteatterille kuuntelemaan Lyytiä, joka oli aika lailla sellainen kuin voikin olettaa. Taiteellinen ja pehmeällä tavalla saavuttamaton. Ei ollut yllätys, että Ennätyshelteet-hitinpoikanen upposi yleisöön. Lyyti soitti myös Don Henley -coverin Kesän pojat aurinkolasit päässä. Se oli hauskaa.

PERJANTAI:

Perjantaina esiintyi eniten odottamani bändi Teini-Pää, mutta en päässyt vielä siihen aikaan paikalle, koska olin töissä. Sain kuitenkin väliaikaraportin, jonka perusteella totesin menettäneeni juuri sen verran kuin odotin. Sanniin ehdin ja hän heitti ammattiviihdyttäjän tavoin kovan setin. 2080-luvulla -kappaleen aikana meni kylmät väreet, vaikka oli kuuma.

Suomen Khruangbinia eli Pambikalliota kuuntelin jonkun aikaa, mutta totesin, että tämä ei nyt mene minnekään. Sitten menin ihmettelemään mikä on Frank Carter & The Rattlesnakes. Se on aggressiivista rockia soittava yhtye ja herra Carter aika karismaattinen show-mies. Omien juttujen sijaan esityksen varasti suomalainen yleisön jäsen, joka lauloi Frankin tarjoamaan mikkiin Maamme-laulun väärinpäin.

Yön päätti Olavi Uusivirta, joka houkutteli paaaaaljon yleisöä, ja heitti huhutun energisen show'n. Piisejähän Uusivirralla riittää. Hän esitti myös Anna Järvisen kanssa duetoidun Nuori ja kaunis -kappaleen, jossa Järvisen osuuksia sai vetää yleisö. Yleisön laulattaminen on yleensä tylsää, mutta tässä kohtaa kappale on niin vahva, että se oli mukava kuulla silti.

LAUANTAI:

Kuuntelin heikosti keskittyneenä Pintandwefallia, enkä halua antaa lausuntoa. Bändin jäsenet ovat tehneet niin paljon hyvää tähän maailmaan, että olkoon. Kävin kuuntelemassa ihan alun Pehmoainon vedosta, ja hän oli juuri sellainen nuorisoidoli, jota tämä aika kaipaa.

Ja sitten Vesta. Esityksen aikana paahtava helle vaihtui myrskyksi, mutta se ei haitannut, koska Vesta oli taas tosi hyvä. Miksi se edelleen jaksaa minut yllättää? Olin marmattanut oheiskeskusteluissa kuinka kaikki on nykyään retroa, mutta Vesta ei ole. Homma vaan toimii, kun on kappaleita, joissa on ideaa. Jopa pelkän laulun ja pianon varaan rakentuva äärimmäisen hieno Periodi toimi myös festarilavalla. Olin Vestan vedon jälkeen vakuuttunut, että tässä oli illan kohokohta, mutta vähänpä tiesin.

Sateesta sai osansa myös Hassisen Kone. Katsoin hyvän matkaa, kunnes totesin saaneeni vaikutelman ja lähdin harhailemaan. Hauskaa oli katsoa, kuinka selkeästi setääntynyt Reijo Heiskanen soitti kuin paraskin kitarasankari. Kun osaa, niin osaa, eikä siinä jää sijaa selittelylle.

Sitten! Menin taas kesäteatteriin, tällä kertaa paineen alaisena, kun olin julkisesti kehottanut ihmisiä menemään kanssa Lasten Hautausmaata kuuntelemaan. Jospa siellä ei ole ketään tai bändi soittaa huonosti. Minä kun en tiennyt heidän livekuntoaan. No, väkeä oli hurjasti, tupa täynnä ja lavan edessä lisää. Keikka oli upea ja lähes hurmoksellinen. Bändikin oli suosiostaan selkeästi vaikuttunut. En ole koskaan ollut vieraiden ihmisten menestyksestä näin tyytyväinen. Menin keikan jälkeen sössöttömään kiitokseni laulaja Kristiina Vaaralle, mikä on minulta poikkeuksellista käytöstä. Mutta kun olin niin innoissani!

LH:n jälkeen oli puolisentoista tuntia aikaa purkaa euforiaa ja katsella vaan mitä Törnävänsaarella tapahtuu. Mutta kello 1.00 esiintyi vielä Litku Klemetti. Jos joku ei jo tiedä, niin ei koskaan tiedä. Litku Klemetti oli kova. Litku itse tietenkin aina ja onhan se kitaristi nyt vaan ihan omalla levelillään.