sunnuntai 16. lokakuuta 2016

The Holy & Sydän, sydän


The Holy

Sydän, sydän
Se oli sitten niin kova viikonloppu, että voi vaan sanoa että että. Seinäjoella soittivat perättäisinä iltoina The Holy ja Sydän, sydän. Jos olisi pitänyt kaikista maailman bändeistä toivoa viittä keikalle Seinäjoelle, niin molemmat olisivat kuuluneet juuri nyt siihen joukkoon.

The Holyn keikan jälkeen joku kävi kysymässä bändiltä onko heillä myynnissä levyjä. "Tammikuussa on", kuului vastaus. Bändi oli juuri heittänyt parhaan näkemäni keikan, mutta on vielä niin junnukokoonpano, että fanille ei ole lyödä käteen mitään. Tämä kaikki on niin hämmentävää. Yhtye on julkaissut vasta yhden ep:n, mutta silti setti oli täysipainoinen. Ei ollut tyhjäkäyntiä. Tulevalta ep:ltä bändi soitti loistavan maistiaisen. Ei taivas ole näille rajana.

Bändi on kehittynyt entisestään. Solisti Eetu Henrik Iivarin esityksestä on kulunut pois se pieni teennäisyys, jota aloittelevan nokkamiehen elkeissä ymmärrettävästi on ollut. Piisilista oli alusta asti pelkkää A-luokkaa, ja silti bändi pystyi rakentamaan draamaan kaaren. Ramses the Evil Brotherin keikkaversio on sellainen, että sen ei haluaisi koskaan loppuvan. Se kuitenkin elämässä tulee, loppu. Onneksi on encore, jossa soi kaksi kappaletta, niistä jälkimmäisenä Ähtäri. Melkein heikotti ajatella, että juurihan Ähtärin kautta bändiin tutustuin ja nyt tuota loistopiisiä ei edes osannut sinänsä kaivata. Ajattelin jo, että se on ehkä pudonnut settilistasta. Ja oma suosikkini Airport for Lovers oli sekin puunattu kovaan keikkakuntoon.

The Holy on niin kova, että tässä alkaa olla ihan sellainen Teuvon todistajaa muistuttava hahmo. Ei viitsisi muusta muille puhua.

Luulin jo, että Sydän, sydän olisi entinen bändi. Ja etten koskaan näkisi sitä livenä. Ja että olisin asian kanssa sinut. Onneksi luuloni oli väärä. Ensin kuulin hienon Talla pohjaan -kappaleen, sitten elämää suuremman Ikuisen hehkun. Ja lopuksi levyn Molskis, joka on kova.

Tulivat sitten myös Seinäjoelle, joten kuulemaan. Odotin vahvaa rutiinia, häröilyä ja loistavuutta. Odotukset täyttyivät. Tyypit olivat hieroneet värejä vartaloihinsa ja esiintyivät kuka alaruumiin etu- kuka takaosa paljaana. Yllätys oli se, että bändi ei ollut hiukan takakireä dogmabändi, vaan hauska herrakokoonpano.

Yleisö huuteli sitä Kukko-piisiä, johon bändi vastasi asianmukaisesti seuraavasti: "Me olemme rakentaneet tähän draamankaaren, luottakaa meidän 12 vuoden kokemukseen." Ja "kukko sulla on housuissas".

Bändihän soitti kovaa kamaa koko ajan. Uusi levy on hieno. Hiteistä Ducatoa osasin odottaa. Toisaalta oli sellainen ennakkoasenne, että ehkä eivät soita discopiisiä Keskustaan. Se oli luulo vain, soittivat ja ainakin basisti hymyili aidosti kun jengi pomppi. Lopuksi soittivat sen Kukon, joka on hyvä kappale, mutta onhan niitä muitakin hyviä.

Olen kuunnellut Sydän, sydäntä paljon. Olen arvostanut, mutta kyllä tämän jälkeen se on myös läheinen.

Vielä pitää sanoa, että melkoinen tuhlari bändi on. Rauhaa, rakkautta ja heviä -kappaleessa on hieno "kertosäe", joka toistetaan tasan yhden kerran:

"Meikä on aika pienikasvuinen,
enkä oo mikään Kroisos Pennonen,
mut meidän bändi on ihan pirun kova
ja mun vaimo on maailman kaunein nainen"

maanantai 15. elokuuta 2016

Pyhä kokemus

Ei nyt ole enää mitään epäilystä siitä onko The Holy aito asia. More Escher And Random Notes -niminen ep on tuore julkaisuna ja sisällöltään. Vielä talvella hehkutin Ähtäri-piisin innoittamana bändin energiaa ja mäiskettä. Nuori bändi on ehtinyt kehittyä sen jälkeen sekä osaamiseltaan että suunnaltaan. Nyt on hehkutettava ennen kaikkea yhtyeen näkemystä ja osaamista.

Kun ep:tä enteillyt This Will Be The Day That I Die ilmestyi, sen jylhyys vakuutti. Kesän hieman vaisu esiintyminen Provinssissa ja Ramses the Evil Brother -kappaleen hidas aukeneminen vähän säikäyttivät. Onko The Holy tukehtumassa uuteen taiteellisuuteensa?

No ei ole, daiju.

Ep on kultaa. Parhaiten maistuu Airport for Lovers, vaikka se muistuttaakin hieman French Filmsin White Orchid -kappaletta.

Jotenkin olen tässä viime aikoina ajatellut, että The Holyssa on jotain samaa kuin The Killersissä. En oikein tiedä mistä se ajatus tulee. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että tämän bändin tulevaisuudelle ei ole mitään rajoja.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Provinssirock 2016. Impressio.

Ehdin torstaina Provinssin alueelle havaitsemaan, että Flogging Molly soitti päälavalla humppaansa ja norjalainen Aurora lauloi teltassa vahvasti ja periaatteessa mielenkiintoisesti. Edellistä en luonnollisesti ja jälkimmäistä nyt muuten vaan en jaksanut. Sitten sateessa soitti Circle ja kaikki oli hyvin. Hieno yhtye, tietenkin.

Havaitsin sen jälkeen illalla, että Five Finger Death Punch on suosittu ja Nightwish vuorostaan soitti päälavalla humppaansa. Anna Puu piti yllättävää meteliä, kun kurkkasin telttaan. Nuori Loiri soi voimallisesti. Pää Kii veti Sakko Stagelle paljon nuorisoa punkin ääreen, minkä otin ilolla vastaan.

Sannin esiintymisen seurasin kokonaan. Yleisöä oli mukavasti ja se tykkäsi. Sannilla on vahva katalogi kappaleita. Mutta. Bändi oli tylsä, sovitukset eivät innostaneet, kolmen coverin soittaminen oli erikoinen ratkaisu, Sanni ei ole kovin vahva laulaja livenä eikä oikein esiintyjä muutenkaan. Jätti vähän kylmäksi.

Torstaina tämä kohuttu Venior puhui enkkusuomea ja soitti tavanomaista tanssimusaa. Joku Ikinä oli pikkulavallaan yllättävän suosittu. Eniten koko festareilla odottamani The Holy taas ei kerännyt yleisöä. Lyhyessä setissä oli hiukan läpijuoksun makua. Kollegani kyllä kiitteli bändin energiaa ja arvioi, että kyllä näistä kuullaan. Ähtäri-kappale lähti alun epävarmuuden jälkeen komeasti ilmoille.

Maj Karma näytti olevan edelleen suositti. Nick Caven bändin jäsenen omana bändinä mainostettu Dirty Three soitti jonkinlaista viulushoegazea. Eniten aikaa kului siihen, että arvuuteltiin mitä huumausaineita nokkamies vetää. Ihan hauskoja läppiä (22 Pistepirkko mainittu!) ja eleitä ja musiikkiakin, mutta lähdin puolen tunnin päästä katsomaan millainen on Veronica Maggio. Veronicalla oli paras encore! Graveyard soitti vakuuttavantylsää rokkia.

Antti Tuisku veti väkeä odotetun paljon, Disco Ensemble odottamattoman paljon. Damien Ricea kaikki kehuivat, mutta pääni oli räjähtää kun hän rimmasi "hallelujah" ja "nothing to you". Lähdin pois, mutta tulin katsomaan takaisin loppupaisuttelun. Se oli vaikuttava.

Sitten Iisa. Olin varoitettu, että Iisa on kova. Ja oli. Keikka alkoi hyvänä, mutta Puutarhajuhla-kappaleesta lähtien se oli taianomainen. Iisa on hieno BÄNDI. Sovitukset olivat upeita. Taivaanrannan väri ja ilman lämpötila sekä biorytmit, tähtikartat ja vesisuonet olivat oikeissa asemissaan. Oli upeaa.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Hyvien uutisten kevät

Soundin Spotify-listalta paljastui vappuna mojova yllätys. Puk on tehnyt uutta musiikkia. Enpä olisi osannut odottaa. Kaiken lisäksi nyt ilmestyneen kolmen kappaleen ep:n päälle on tulossa myöhemmin kokonainen albumi. Vähemmästäkin innostuu.

Uuden tulemisen kärkipiisiksi bändi on ottanut Ainokaiseni-nimisen surullismielisen kappaleen, joka on taattua Puk-laatua. Mutta omaan korvaani toinen kappale on todellinen ässäpiisi. Bändi itse kuvaa sitä kadonneeksi kappaleeksi Gösta Sundqvistin mustahuulikaudelta. Kyllähän Leevi tulee mieleen kappaleesta, jonka nimikin on leevimäinen Jos Annikalta kysytään. Jos minulta kysytään (huoh!), kyseessä on vuoden paras kappale. Klassikko.

Jos Annikalta kysytään
hän on vain vähän yksin.
Jos Annikaa pyytää selittämään
hän vain vaikenee täysin.

Nythän tilanne on sitten se, että hyvää musiikkia on tulossa eri paljon. En muista koskaan odottaneeni yhtä kiihkeästi kolmea levyä. Pukin lisäksi tarkoitan Rooxxia ja Mira Luotia. Lisäksi on paljon muuta. Pimeys on studiossa ja The Holy sai levytyssopimuksen. Yhtyeen debyyttijulkaisu levy-yhtiölle on nimeltään This Will Be The Day That I Die. Se on jylhä, komea kappale. Vaikka Ähtäri-kappale on omanlaisensa energian takia edelleen lähellä sydäntäni, niin melkoisin harppauksin The Holy silti kehittyy. Jälki vakuuttaa.

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Suomirokkia suurella tunteella

Suomirockin uutta tulemista on jo vuosia odotettu ja kuume on noussut. Mutta kaikenmaailman ehdokkaista (vaikkapa nyt Epilä!) huolimatta ei ole tullut pelastajaa. Moni on kysynyt tarvitaanko sellaista. Ehkä sitten ei.

Mutta trendit tulevat ja menevät ajallaan, ei niitä painostamalla mitään saavuta. Kaikenlaisia merkkejä voi lukea. Ihan hitusen olen havaitsevinani jotain liikehdintää. Helmikuussa tehosoittolistalleni nousi Nuoret Marttyyrit -yhtyeen 7 minuuttia pitkä Maailma-kappale. Se on listalla ihmeen kaupalla vieläkin. Tuo kappale on kyllä jo vuodelta 2014, mutta käsittääkseni oululaisbändin liepeillä on aika lailla pöhinää juuri nytkin.

Tässä näinä päivinä kuulin Suomen Zorron esityksen Hölmö humalainen Maria. Siinä on vallan paljon Ville Ahosen vaikutteita. Villeähän me kaikki kaipaamme. Zorroissa muuten näkyy soittavan Mikael Hernesniemi, jonka olenkin bongannut Antero Lindgrenin bändistä ja jolla on oikein komea pohjalainen sukunimi.

Ja sitten Lopun Ajan Miehen kappale Taivaaseen on listalla. Joose Keskitaloahan tässä aika paljon on, mikä sinänsä ilolla otettakoon vastaan. Mutta että eihän tässä paljon ole, mutta jotain sentään on tarjolla nuorehkojen tyyppien Suomirokki-harrastelussa ja läpäisee ainakin oman muurini.

Lisään tähän vielä Mustan Valon kappaleen Laterna Magica, koska en tiedä mihin väliin. Vähän mystisempää edellä mainittuihin verrattuna, mutta Itkevän Tytön Suomirock-raunioille perustettua.

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kortesjärven kovin bändi

Kun ei osaa kuvata, voi tehdä taidetta.


Oranssi Pazuzu julkaisi tässä uuden levyn ja olen sitä kuunnellut niin kuin valveutuneet ihmiset kaikkialla maailmalla ovat. Levyhän on teräksinen! Ja sitten nyt avautui mahdollisuus taas kerran kuunnella bändiä livenä Rytmikorjaamolla, jossa edellisen kerran vetivät niin että ei paljon järkeä.

Hyviä olivat nytkin, mutta edelliskerran kiihotustilaan en päässyt. Parhaimmillaan meininki oli mitä mainioin, mutta välistä ei. Lisäksi yleisöä oli harmittavan vähän ja sitäkin vähää tuntui kiinnostavan kaikki muu kuin musiikki. Ei ollut bändi tällä kertaa profeetta omalla maallaan.

Hölmöilin sen verran, että kun pitäisi kannustaa aikaisiin keikka-aloituksiin, niin silti nyt sitten myöhästyin lämppäristä. Harmittaa se myös siksi, että lavalla ollut Malamujér osoittautui hienoksi yhtyeeksi. Kortesjärveläiseksi jopa. Rumpali toisaalta on tuttu seinäjokelais/jyväskyläläisestä Magic Meredithistä.

Mitä se Malamujér soitti? Jonkinlaista happopäiden grungea. Parhaissa mätkintäkohdissa bändi ylsi sfääreihin, heikoimmillaan oli sellaista yläasteen neljänneksi paras Pearl Jam -coverbändi -meininkiä, mutta kyllä posia oli paljon, paljon, paljon negaa enemmän. Hyvin kehityskelpoinen, oikeastaan hyvin kiinnostava bändi. Myös oli show-meininkiä.

maanantai 14. maaliskuuta 2016

Bubbling under

Ei vaan ehdi tutustua loistaviltakaan vaikuttavien artistien tuotantoon. Seuraavilta olen kuullut yhden (1) kappaleen, en muuta. Kaikki ovat kuitenkin huippukamaa.

Jacco Gardner  Find Yourself  Hollantilainen multi-instrumentalisti, jonka kappaleessa on tosi vahva tunnelma.Sellaista wanhan hywän ajan tuntua.

Car Seat Headrest Something Soon Tykkäsin piisistä heti. Jotenkin oletin automaagisesti, että bändi on brittiläinen. On alunperin Virginiasta, josta on Seattleen päätynyt. Nyt tuntuukin sitten oudolta ajatella, että olisi muuta kuin amerikkalainen indiebändi. Piisi on kyllä KOVA.

Les Savy Fav  Lets Get Out OF Here Tämä oli sitten heti selvästi amerikkalaista indietä, ihan New Yorkista. Vanhempaa jo, mutta kun nämä löytää joskus näin hitaasti. Päässyt kai True Blood -tv-sarjaan.

Autolux Turnstile Blues Kalifornialaista alternativea kymmenen vuoden takaa. Törkeän hyviä pikkujippoja kappaleessa. Kitarakuvio kuin The Breedersin basso. Vähän ehkä kliinistä, mutta oikein ok.

U.N.P.O.C. Here On My Own Tom Bauchop -niminen skotti levyttää tällä nimellä tai levytti. On bändiläinenkin, mutta en ole vielä niihin käynyt kiinni. Tässä on TUSKAA!