lauantai 6. toukokuuta 2017

5.5. 2017 Rytmikorjaamolla Malamujér, The Holy, Kaleidobolt, PH

Malamujér pääsi taannoin yllättämään puskista veivaamalla Oranssi Pazuzun lämppärinä aktin, joka jätti pääesiintyjänsä kovasti varjoonsa. Nyt samalla lavalla yllätysmomentti oli pienempi ja sen lisäksi väkeä oli harmittavan vähän. Se asia taas ei muuttunut illan mittaan. Esteettisesti ja asenteellisesti Malamujér on grungea, musiikillisesti metallisempaa. Tiukka triokokoonpano on kaikki mitä tässä tapauksessa vaaditaan. Bändi tuntuu olevan parhaassa terässä, kun sillä on rokkivaihde silmässä. Vaikka esiintyminen ei tällä kertaa ollut sellaista ilotulitusta kuin viimeksi, kokoonpano kannattaa tarkastaa. Ihan tarpeeksi hämmentävät Seattle-vibat sitä paitsi tulee.

The Holy on käynyt niin monta kertaa Seinäjoella, että nuoren bändin esiintymiskertoja laskettiin yleisön joukossa. Esiintymispaikan tunnelmassa oli tällä kertaa toivomista, mutta lavalla bändi oli vakuuttava. Uusi materiaali on koko ajan kaihoisampaa ja tunteellisempaa ja U2 jotenkin hiipii ajatuksiini, mutta se ei ole huono juttu kuitenkaan. The Holy on herkkua, jota maistuvampaa ei missään ole tarjolla. En tiedä millä sanoilla asiaa enää voi ajaa, mutta yritetään vaikka näin: kuunnelkaa, menkää ja ostakaa. Elämä on parhaimmillaan, kun Ähtäri-piisin tapailu alkaa.

Kolmantena esiintyi Kaleidobolt, josta en tiennyt mitään. Eka piisi oli Metallica-pastissi ja sitten kuului Wolfmotheria, joka itsessään on pastissi. Ei minulle.

Pääesiintyjä oli PH, joka aiemmin tunnettiin nimellä Mr Peter Hayden. Maalaileva metallinen jyske kaappasi hetken päästä mukaansa. Varsinkin rumpali hypnotisoi kummasti. En osaa sanoa koskaan onko soittaja kollegoidensa mielestä hyvä vai ei, mutta tätä rumpalia oli ainakin ihan pakko seurata. Tyyppi veti käytännössä minuuttien ajan yhtä piisiä eteenpäin. Jokainen isku oli kuin ruoskan sivallus, joka tunkeutui selkärankaan. Selkeää, terävää, ilkeää. Mahtava esitys. Oli hyvä olla paikalla.




lauantai 4. helmikuuta 2017

Death Hawks ja Kairon; IRSE! Seinäjoella 3.2.2017



Seinäjoella oli Mars-tapahtuma, mikä tarkoitti, että perjantai-iltana oli ihmisten aikaan musiikkia tarjolla. Oman elämäni Mauno Ahosena menin paikalle.

Death Hawksista olen kuullut pelkästään hyvää. En vain ole saanut aikaiseksi kunnolla tutustua yhtyeeseen. Siksipä suuntasin Rytmikorjaamolle nimenomaan heidät tarkastamaan.

Käsitykseni yhtyeestä on keikan jälkeen pääosin myönteinen. Erityisesti pidin siitä, että Death Hawks hyvin epäsuomalaiseen tapaan panostaa lauluunkin. Se on yksi osa bändin livesoundia, eikä sitä runnota soittimen melun alle. Lisäksi lauaja/kitaristi Teemu Markkula pani pystyyn pari sellaista kitaraklinikkaa, että suu jäi auki. Myös saksofoniosuudet olivat paikallaan.

Sen sijaan yllättävän paljon setissä oli tyhjäkäynniltä vaikuttanutta osuutta. Ilmeisesti niissä kohdin rakennettiin tunnelmaa, mutta välillä lumo katosi ja vaihdoin aika monta kertaa painoa jalalta toiselle.

Mutta se oli oikein mukavaa psykedeliaa. Ei avaruutta vaan aavikkoa.

Death Hawksia ennen soitti Kairon; IRSE!, jonka olen nähnyt joskus taannoin. Silloin yhtye vaikutti lähinnä lupaavalta lukiobändiltä. Intoa oli, mutta fokusta ehkä ei. Vuodet ovat kohdelleet bändiä hyvin, sillä meno on nyt tiukkaa. Ei nyt mikään ihme, että The Guardian niin nostattaa bändiä.

Varsinkin yhtyeen ensimmäisenä vetämä piisi oli taiturimainen ja siinä oli paljon hyviä ideoita. Valpastuin hyvin paljon ja melkeinpä pelkäsin sitä, että onko loppu yhtä kovaa menoa. Tulee taas uusi yhtye, joka anastaa arvokasta aikaa.

Loppukeikan ajan ideoita oli vähemmän, tai ne olivat kierrätettyjä. Kovin omaperäistä kuvaa Kairon; IRSE! ei jättänyt, mutta olin kiitollinen itselleni lähdettyäni katsomaan.

Hyvä ilta.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kaikki muka kuolivat, mutta tuli hyvää musiikkia



Vuonna 2016 julkaistiin kaksi todella kovaa levyä ja kaikkien aikojen paras ep. Lisäksi vuoteen mahtui ehkä kaikkein kovin keikkakokemus ja liuta niitä, jotka ovat siinä liepeillä.

Mainitaan nyt ensin, että The Holy on tällä hetkellä maailman innostavin bändi. Vuoden aikana näin yhtyeen kolme kertaa livenä. Näistä varsinkin viimeisin oli vakuuttava esitys. Vielä huimempaa on se, että bändin ep-levy More Escher & Random Notes on kaikkien aikojen paras lajissaan.

Albumimitassa parhaiten onnistui Puk, jonka Murhalaulut on bändin paras levy, eikä se ole ihan vähän se. Pitkältä tauolta palannut Puk on virtuaalibändi. Jos maailmassa olisi oikeutta, se olisi näkyvämpi kaikkeileva yhtye, jonka levyjä myytäisiin ABC-liikenneasemilla. Mutta mitähän Puk siitä miettisi?

Myös Sydän, Sydän teki paluulevyn. Molskis tuli takavasemmalta ja on bändin paras. Jokainen sydäntyyppien levy on ollut erilainen. Tämä tuorein on jollakin tavalla avoin, mutta sopivasti silti kiero. Aina olen tykännyt, tänä vuonna innostuin. Ja näin livenä.

Live-näyistä mainittakoon vielä tammikuinen Siinai, joka junttasi sellaista riffiä, että kv-kenttien karsintaraja ylittyi komeasti.

Sitten se vuoden kummallisin kokemus, eli Iisa. En tiedä osaanko nostaa sen kaikkien aikojen parhaaksi keikaksi, mutta säväyttävin se oli. Olin kuullut, että bändi on kova, mutta kun se oli niin kova. Hyvä kun osasin kävellä esityksen jälkeen kotiin. Välillä ihmettelen, että tapahtuiko se todella. Ehkä?

Muuta: Mira Luodin levyä odotin suunnattomasti, koska ekat sinkut olivat kovia. En sitten ole vieläkään kuunnellut levyä. Ringa Manner lauloi kaikkien suomalaisten artistien kanssa. Mikäs siinä, koska Ringa on loistava. Keväällä Ringa säväytti erityisesti Jori Sjöroosin Rooxx-projektin ekojen maistiaisten joukossa. Sitä Rooxxia nyt odotetaan sitten. Ja Oranssi Pazuzu julkaisi hienon levyn ja oli kova livenä. Sieltä kuitenkin jäi kytemään lämppäribändi Malamujér.

Kuunnelluimmat, top 10: Pariisin Kevään vanha piisi keikkui soittolistalla koko vuoden, kun sen löysin niiltä PK-levyiltä, joita en ole jaksanut kuunnella. Annika on kuitenkin enemmän se, joka jää mieleen. 666-miehet jatkavat listalla varmaan hamaan loppuun asti. Mukana on paljon täydellisen kovia yksittäispiisejä artisteilta, joita en tunne.

1 Pariisin Kevät — On aika juosta    
2 Puk — Jos Annikalta kysytään    
3 Teksti-tv 666: Tuhatvuotinen harharetki
4 Gemma Hayes — Laughter    
5 Mira Luoti — Puhu mulle hulluudesta    
6 Nicole Sabouné — I Surrender    
7 Rooxx — Moving On    
8 Bec Sandridge — In The Fog, In The Flame    
9 Communions — So Long Sun    
10 Cate le Bon — Are You With Me Now?    

Kuunnelluimat bändit, top 10: Edellä mainittuja ja vanhoja suosikkeja. Pixiesin listasijoitus perustuu bändin uusimpaan tuotantoon, joka on varsin hyvää.

1 Puk    
2 Pet Shop Boys
3 Sydän, sydän   
4 The Holy    
5 Pariisin Kevät
6 Pixies
7 Mew
8 Kent
9 Maija Vilkkumaa
10 Mira Luoti

sunnuntai 16. lokakuuta 2016

The Holy & Sydän, sydän


The Holy

Sydän, sydän
Se oli sitten niin kova viikonloppu, että voi vaan sanoa että että. Seinäjoella soittivat perättäisinä iltoina The Holy ja Sydän, sydän. Jos olisi pitänyt kaikista maailman bändeistä toivoa viittä keikalle Seinäjoelle, niin molemmat olisivat kuuluneet juuri nyt siihen joukkoon.

The Holyn keikan jälkeen joku kävi kysymässä bändiltä onko heillä myynnissä levyjä. "Tammikuussa on", kuului vastaus. Bändi oli juuri heittänyt parhaan näkemäni keikan, mutta on vielä niin junnukokoonpano, että fanille ei ole lyödä käteen mitään. Tämä kaikki on niin hämmentävää. Yhtye on julkaissut vasta yhden ep:n, mutta silti setti oli täysipainoinen. Ei ollut tyhjäkäyntiä. Tulevalta ep:ltä bändi soitti loistavan maistiaisen. Ei taivas ole näille rajana.

Bändi on kehittynyt entisestään. Solisti Eetu Henrik Iivarin esityksestä on kulunut pois se pieni teennäisyys, jota aloittelevan nokkamiehen elkeissä ymmärrettävästi on ollut. Piisilista oli alusta asti pelkkää A-luokkaa, ja silti bändi pystyi rakentamaan draamaan kaaren. Ramses the Evil Brotherin keikkaversio on sellainen, että sen ei haluaisi koskaan loppuvan. Se kuitenkin elämässä tulee, loppu. Onneksi on encore, jossa soi kaksi kappaletta, niistä jälkimmäisenä Ähtäri. Melkein heikotti ajatella, että juurihan Ähtärin kautta bändiin tutustuin ja nyt tuota loistopiisiä ei edes osannut sinänsä kaivata. Ajattelin jo, että se on ehkä pudonnut settilistasta. Ja oma suosikkini Airport for Lovers oli sekin puunattu kovaan keikkakuntoon.

The Holy on niin kova, että tässä alkaa olla ihan sellainen Teuvon todistajaa muistuttava hahmo. Ei viitsisi muusta muille puhua.

Luulin jo, että Sydän, sydän olisi entinen bändi. Ja etten koskaan näkisi sitä livenä. Ja että olisin asian kanssa sinut. Onneksi luuloni oli väärä. Ensin kuulin hienon Talla pohjaan -kappaleen, sitten elämää suuremman Ikuisen hehkun. Ja lopuksi levyn Molskis, joka on kova.

Tulivat sitten myös Seinäjoelle, joten kuulemaan. Odotin vahvaa rutiinia, häröilyä ja loistavuutta. Odotukset täyttyivät. Tyypit olivat hieroneet värejä vartaloihinsa ja esiintyivät kuka alaruumiin etu- kuka takaosa paljaana. Yllätys oli se, että bändi ei ollut hiukan takakireä dogmabändi, vaan hauska herrakokoonpano.

Yleisö huuteli sitä Kukko-piisiä, johon bändi vastasi asianmukaisesti seuraavasti: "Me olemme rakentaneet tähän draamankaaren, luottakaa meidän 12 vuoden kokemukseen." Ja "kukko sulla on housuissas".

Bändihän soitti kovaa kamaa koko ajan. Uusi levy on hieno. Hiteistä Ducatoa osasin odottaa. Toisaalta oli sellainen ennakkoasenne, että ehkä eivät soita discopiisiä Keskustaan. Se oli luulo vain, soittivat ja ainakin basisti hymyili aidosti kun jengi pomppi. Lopuksi soittivat sen Kukon, joka on hyvä kappale, mutta onhan niitä muitakin hyviä.

Olen kuunnellut Sydän, sydäntä paljon. Olen arvostanut, mutta kyllä tämän jälkeen se on myös läheinen.

Vielä pitää sanoa, että melkoinen tuhlari bändi on. Rauhaa, rakkautta ja heviä -kappaleessa on hieno "kertosäe", joka toistetaan tasan yhden kerran:

"Meikä on aika pienikasvuinen,
enkä oo mikään Kroisos Pennonen,
mut meidän bändi on ihan pirun kova
ja mun vaimo on maailman kaunein nainen"

maanantai 15. elokuuta 2016

Pyhä kokemus

Ei nyt ole enää mitään epäilystä siitä onko The Holy aito asia. More Escher And Random Notes -niminen ep on tuore julkaisuna ja sisällöltään. Vielä talvella hehkutin Ähtäri-piisin innoittamana bändin energiaa ja mäiskettä. Nuori bändi on ehtinyt kehittyä sen jälkeen sekä osaamiseltaan että suunnaltaan. Nyt on hehkutettava ennen kaikkea yhtyeen näkemystä ja osaamista.

Kun ep:tä enteillyt This Will Be The Day That I Die ilmestyi, sen jylhyys vakuutti. Kesän hieman vaisu esiintyminen Provinssissa ja Ramses the Evil Brother -kappaleen hidas aukeneminen vähän säikäyttivät. Onko The Holy tukehtumassa uuteen taiteellisuuteensa?

No ei ole, daiju.

Ep on kultaa. Parhaiten maistuu Airport for Lovers, vaikka se muistuttaakin hieman French Filmsin White Orchid -kappaletta.

Jotenkin olen tässä viime aikoina ajatellut, että The Holyssa on jotain samaa kuin The Killersissä. En oikein tiedä mistä se ajatus tulee. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että tämän bändin tulevaisuudelle ei ole mitään rajoja.

lauantai 2. heinäkuuta 2016

Provinssirock 2016. Impressio.

Ehdin torstaina Provinssin alueelle havaitsemaan, että Flogging Molly soitti päälavalla humppaansa ja norjalainen Aurora lauloi teltassa vahvasti ja periaatteessa mielenkiintoisesti. Edellistä en luonnollisesti ja jälkimmäistä nyt muuten vaan en jaksanut. Sitten sateessa soitti Circle ja kaikki oli hyvin. Hieno yhtye, tietenkin.

Havaitsin sen jälkeen illalla, että Five Finger Death Punch on suosittu ja Nightwish vuorostaan soitti päälavalla humppaansa. Anna Puu piti yllättävää meteliä, kun kurkkasin telttaan. Nuori Loiri soi voimallisesti. Pää Kii veti Sakko Stagelle paljon nuorisoa punkin ääreen, minkä otin ilolla vastaan.

Sannin esiintymisen seurasin kokonaan. Yleisöä oli mukavasti ja se tykkäsi. Sannilla on vahva katalogi kappaleita. Mutta. Bändi oli tylsä, sovitukset eivät innostaneet, kolmen coverin soittaminen oli erikoinen ratkaisu, Sanni ei ole kovin vahva laulaja livenä eikä oikein esiintyjä muutenkaan. Jätti vähän kylmäksi.

Torstaina tämä kohuttu Venior puhui enkkusuomea ja soitti tavanomaista tanssimusaa. Joku Ikinä oli pikkulavallaan yllättävän suosittu. Eniten koko festareilla odottamani The Holy taas ei kerännyt yleisöä. Lyhyessä setissä oli hiukan läpijuoksun makua. Kollegani kyllä kiitteli bändin energiaa ja arvioi, että kyllä näistä kuullaan. Ähtäri-kappale lähti alun epävarmuuden jälkeen komeasti ilmoille.

Maj Karma näytti olevan edelleen suositti. Nick Caven bändin jäsenen omana bändinä mainostettu Dirty Three soitti jonkinlaista viulushoegazea. Eniten aikaa kului siihen, että arvuuteltiin mitä huumausaineita nokkamies vetää. Ihan hauskoja läppiä (22 Pistepirkko mainittu!) ja eleitä ja musiikkiakin, mutta lähdin puolen tunnin päästä katsomaan millainen on Veronica Maggio. Veronicalla oli paras encore! Graveyard soitti vakuuttavantylsää rokkia.

Antti Tuisku veti väkeä odotetun paljon, Disco Ensemble odottamattoman paljon. Damien Ricea kaikki kehuivat, mutta pääni oli räjähtää kun hän rimmasi "hallelujah" ja "nothing to you". Lähdin pois, mutta tulin katsomaan takaisin loppupaisuttelun. Se oli vaikuttava.

Sitten Iisa. Olin varoitettu, että Iisa on kova. Ja oli. Keikka alkoi hyvänä, mutta Puutarhajuhla-kappaleesta lähtien se oli taianomainen. Iisa on hieno BÄNDI. Sovitukset olivat upeita. Taivaanrannan väri ja ilman lämpötila sekä biorytmit, tähtikartat ja vesisuonet olivat oikeissa asemissaan. Oli upeaa.

maanantai 9. toukokuuta 2016

Hyvien uutisten kevät

Soundin Spotify-listalta paljastui vappuna mojova yllätys. Puk on tehnyt uutta musiikkia. Enpä olisi osannut odottaa. Kaiken lisäksi nyt ilmestyneen kolmen kappaleen ep:n päälle on tulossa myöhemmin kokonainen albumi. Vähemmästäkin innostuu.

Uuden tulemisen kärkipiisiksi bändi on ottanut Ainokaiseni-nimisen surullismielisen kappaleen, joka on taattua Puk-laatua. Mutta omaan korvaani toinen kappale on todellinen ässäpiisi. Bändi itse kuvaa sitä kadonneeksi kappaleeksi Gösta Sundqvistin mustahuulikaudelta. Kyllähän Leevi tulee mieleen kappaleesta, jonka nimikin on leevimäinen Jos Annikalta kysytään. Jos minulta kysytään (huoh!), kyseessä on vuoden paras kappale. Klassikko.

Jos Annikalta kysytään
hän on vain vähän yksin.
Jos Annikaa pyytää selittämään
hän vain vaikenee täysin.

Nythän tilanne on sitten se, että hyvää musiikkia on tulossa eri paljon. En muista koskaan odottaneeni yhtä kiihkeästi kolmea levyä. Pukin lisäksi tarkoitan Rooxxia ja Mira Luotia. Lisäksi on paljon muuta. Pimeys on studiossa ja The Holy sai levytyssopimuksen. Yhtyeen debyyttijulkaisu levy-yhtiölle on nimeltään This Will Be The Day That I Die. Se on jylhä, komea kappale. Vaikka Ähtäri-kappale on omanlaisensa energian takia edelleen lähellä sydäntäni, niin melkoisin harppauksin The Holy silti kehittyy. Jälki vakuuttaa.