Lisää Provinssin voittajia

Malamujér

Provinssi jatkui ja päättyi osaltani perjantaina. Päivän aluksi Malamujér soitti 30 minuuttia rokkimusiikkia. Se oli hyvä määrä sitä. Yleisö ei varmasti tuntenut itseään huijatuksi setin lyhyydestä huolimatta, sillä esiintyminen oli intensiivistä ja väkevää. Malamujér paiskoi triokokoonpanolla grungea muistuttavaa psykeprogemeteliään, josta ei voi olla pitämättä. Hieno bändi, yksi parhaista.

Viideltä soitti Litku Klemetti & Tuntematon Numero, eli meidän kesken Litku Klemetti vaan. Tämä kesä muistettaneen ympäri Suomen sinä kesänä, kun Litku breikkasi. Litkun itsevarma puolijuntti esiintyjäpersoona veti kaikki pisteet kotiin, bändi on huiman hyvä ja piisit mitä parhaita. Kaikki oli kondiksessa. Amfiteatterissa oli hauskaa. Tekee mieli myydä asunto, ostaa pakettiauto ja lähteä seuraamaan Litkun kiertuetta.

Teksti-tv 666

Mutta vielä hauskempaa oli Teksti-tv 666:n kanssa, joka kyllä ryösti perjantain itselleen. Teltta ei täyttynyt läheskään, mutta mukana ollut yleisö oli päivän intensiivisintä. Samoin bändi. Kaikki oli hauskaa. Ylilyödyt poseeraukset, mauttomat esiintymisasut ja kaikenlainen yleinen häröily. Lavalla hyppeli jatkuvasti tyttölapsi, joka otti selfieitä ja livestriimasi keikkaa Facebookiin. Välillä hän naukkaili pullonsuusta. Minä huvituin. Ja musiikki tietenkin oli viimeisen päälle. Tuhatvuotinen harharetki on tietenkin aina lakipiste, mutta ihan kaikki toimi.

Mikko Joensuulla oli alajärveläinen superkokoonpano. Mukana siis veli Markus ja Matti Ahopelto ja Tapio Viitasaari. Plus oli Topi Saha ja ketä muita olikaan. Keikka oli myöhässä ja alkoi mokalla. Välillä oma ajatus alkoi harhailla, välillä upea soitto osui maaliin. Finaali oli järisyttävä. Vähän kaksijakoinen fiilis jäi, kun tuntui, että keikka olisi voinut olla kaikkien aikojen kovin. Hyvä ja tärkeä keikka se silti oli.

Näin myös Black Peaksin hienosti huutolaulavan solistin, Anna Järvisen trollaamassa suomalaisyleisöä kysymällä onko koko kesä ollut yhtä kaunis, Vesalan, josta en kyllä osaa sanoa mitään ja kumman kolkon oloisen Ellie Gouldingin. Illan lopuksi olisin huvin vuoksi halunnut käydä väijymässä millaista nuorisomusiikkia Teflon Brothers soittaa, mutta teltta oli täynnä jo ennen kuin Goulding lopetti päälavalla. Sitten vielä kaikki päälavalta halusivat telttaan. Antaa olla.

Hieno päivä.

Mitä oli punk?

Iisa voitti Provinssin

Iisa FTW.

Kesä on ollut mitä on ja Provinssin avaava torstai ei pitkälle iltapäivään asti tuntunut Provinssin avaavalta päivältä. Heti porttien sisällä kaikki oli kuitenkin enemmän kuin ok. Aurinko porotti jopa kuumana ja väkeä oli.  Ilmeisesti oli siis kesäkuun loppu vuonna 2017.

Hypätään heti Iisaan. Kesällä 2016 Iisa soitti parhaan kokemani keikan. Odotukseni uusinnasta olivat samaan aikaan korkeat ja matalat. Varauduin pettymykseen.

Jos ei ota lukuun yhtä tai kahta ääniongelmaa, niin keikan alku sujui hyvin. Jo neljäntenä piisinä tuli Puutarhajuhla, joka vuosi sitten kruunasi illan. Pelkäsin vähän, että huippu oli taas siinä, mutta mitä vielä. Iisa vain paransi.

Yhtäkkiä taas huomasin, että nyt on kova meno ja se vaan jatkui ja jatkui. Upouusi piisi toimi loistavasti. Perjantai-hitti hyppyytti yleisöä. Sitä oli mukavasti ja se oli hyvin mukana.

Sähköä johtavana analyytikkona yritin ymmärtää, mikä Iisasta tekee niin vetoavan livenä. Itse Iisan karisma on yksi syy. Bändi on hyvä. Sovitukset ovat hienoja: niissä on bändisvengiä ja Iisa käyttää taustalauluja hienosti hyväkseen. Meininki on sympaattinen. Hurmaaminen tapahtuu kuin vahingossa. Olen myyty.

Kello oli 20.30 torstai-iltana, ja Iisa oli voittanut Provinssin.

Iisan jälkeen ihmettelin jonkin verran Die Antwoordia, joka järjesti odotetusti melkoiset pompittajaiset. Aioin piruuttani käydä eturivissäkin, mutta ruuhka oli sellainen, että luovuin. Hauska bändi. Välillä haahuilin uuteen Amphitheatreen, koska Ismo Alangon oli määrä esiintyä. Paikka oli aivan täyteen ammuttu, joten häivyin.

Ismo Alanko vetää väkeä.

Ihmettelin puolen piisin ajan The Viewiä ja päätin, että katson The Killersin. Samaan aikaan pikkulavalla oli musiikillisesti kiinnostavampi Oranssi Pazuzu, mutta Pazuzun olen nähnyt monta kertaa.

The Killers aloitti hapuillen, joskin Brandon Flowersin showmiesmäisyys tuli alusta lähtien esiin. Yleisökin oli hyvin mukana, joten odotin aluksi, että tästähän seuraa hyvä päälavan keikka. Mutta meno hyytyi. Bändi oli jotenkin löysä ja loppujen lopuksi The Killersin hitit eivät riittäneet. Esimerkiksi alkuillasta samalla lavalla operoinut Haloo Helsinki! takoi superhittiä toisensa perään.

The Killers

Illan lopuksi menin Pariisin Kevättä kuulemaan. Teltta oli täynnä ja melkoinen yhteyslauluiltahan siitä tuli. Omaa keskittymistäni häiritsi viereeni tunkenut Iisa. Päätin kiittää artistia, mutten halunnut häiritä. Keikan jälkeen onnistuu, tai siinä vaiheessa, kun Iisa karkaa bäkkärille. Tarkkaavaisuuteni pysyi 45 mminuuttia, mutta ei niitä 2 sekuntia, kun Iisa juoksi pois. En kampittanut. Menköön. Kyllä häntä muut kiittelivät.

Kymmenen vuotta blogia ja rockia

Jalat ylös, pää alas.

Blogin aloittamisesta on 10 vuotta ja ensimmäisestä näkemästäni rokkikeikasta tulee syksyllä kuluneeksi samat 10 kierrosta auringon ympäri. Vuosipäivien kunniaksi listaan 10 vaikuttavinta livekokemusta, jotka näiden vuosien aikana ovat kohdalleni osuneet. Kaikki ovat Seinäjoelta, koska muualla en ole livemusiikkia kuullut.

On huomioitava, että olen nähnyt aivan ehdottomista suosikkibändeistäni useita, mutta niistä vain The Holy ylsi listalle. Absoluuttisen Nollapisteen esiintymisiä olen nähnyt monta, mutta mikään ei ole jäänyt poikkeuksellisena mieleeni. Rubikin näin kahdesti ja pidin molemmilla kerroilla paljon. Mewin olen nähnyt kahdesti, molemmilla kerroilla se jokin on jäänyt puuttumaan. Tiedän syynkin: näin bändin muutamaa vuotta liian myöhään. Magenta Skycode esiintyi hieman liian uneliaasti luodakseen unenomaisen tunnelman. Kent oli jo vanhettunut ja väsähtänyt siinä vaiheessa, kun onnistuin heidät näkemään.

Jukka ja Jytämimmit oli nimensä veroinen.

Lista voisi olla jonakin päivänä toisenlainen. Olihan Faith No Moren ja Jello Biafran näkeminen aikamoista. Ja Mikko Joensuun auringonpaisteessa tympeänä soittamisessa oli ovelaa viehätystä. Tiisu ei kuulu suosikkeihini, mutta viihdytti livenä. Oranssi Pazuzu ja Underwater Sleeping Society Rytmikorjaamolla toimivat nekin. Ristolla on ollut hetkensä.

Mutta kun näin sen koin silloin ja nyt:

10. Murmansk, Provinssirock 2009

Tiedä sitten millaisen säväyksen Murmansk nyt tekisi, mutta olipa aikoinaan hieno live-ensikosketus meteliin. Murmanskilla kun on vielä ne piisitkin, joten homma ei mene pelkäksi kehittelyksi. Ja sitä vallia oli, Laura huutolauloi ja valot vilkkuivat. Yleisöä ei ollut, vaikka Murmanskilla on pohjalaisyhteyskin. Hieno indie/showgaze/noise-bändi, jolle toivoisi suurempaa huomiota.

9. Justice, Provinssirock 2012.

Samana vuonna Törnävällä esiintyivät M83 ja Justice, ihan kuin The Beatles ja Rolling Stones samalla festarilla. Jälkeenpäin huimaa ajatella. Silloin olin valmiimpi M83:n esitykselle ja Justice pääsi yllättämään. Vastoin tapojani olin aivan eturivissä ja sinne jäin, kun tamppaus alkoi. Jonkinlaista seremoniallisuutta, lahkolaista menoa Justice haki ja myös siinä onnistui. Pää oli hyvin kevyt kun se kaikki loppui. Ja seisaaltaan soittaneelle rumpalittarelle vielä erikoispiste.

8. Social Distortion, Provinssirock 2011

SD on harvoja Provinssin päälavalla vaikutuksen tehneitä. En oikeastaan vieläkään saata uskoa, että olen nähny bändin livenä. SD:nhän piti olla Suomessa vain muutaman Räkärodeoon seonneen ihmisen tiedossa. Social Distorion on punk af, mutta myös hyvin juureva. Punkbändiksi SD:n keikka oli suorastaan insinöörimäinen, mutta toisaalta kuka sellaisesta menee Mike Nessille valittamaan?

Circlen pitäisi periaatteessa mahtua listalle.

7. Malamujér, Rytmikorjaamo 2016

Kaikkien aikojen kovin WTF-pommi, vain Magic Meredith kilpailee tällä saralla. Menin katsomaan Oranssi Pazuzua ja lämppäri soitti jo. Ja soitti kaikilta 30 katsojalta suun auki. Niin, ei siellä ollut paljon ketään, mutta silti tämä keikka alkoi tulla vastaan internetissä, vaikka en kuulu missään nimessä hevi- tai blogipiireihin. Kortesjärven kovin bändi vain pääsi soittamaan kaikki suohon.

6. Crystal Castles, Provinssirock 2010

Pimeä teltta, hyvää matkaa. En osaa verrata CC:n esiintymistä mihinkään, vaan kerron vain miten sen koin: oli hurmoksellista. En voi sanoa vanhana ihmisenä kuulleeni Alice Glassin laulavan: Lissuhan kirkui ja ehkä osin nauhalta... mutta oli se nyt vaan jotain. Jos Alice Glassia ei olisi, sellainen pitäisi keksiä ja ehkä juuri niin on tapahtunut. CC oli ainakin silloin ihan oma outsider-skenensä. Sitä on ikävä.

Rubik esiintyi kirkkaasti Rytmikorjaamolla.

5. VETO, Provinssirock 2009

Ensimmäinen festivaaleilla näkemäni esitys. Vaikuttihan se vastaanottokykyyn. VETO ei ehkä ollut suuri nimi, mutta vuonna 2009 oli tarpeeksi teinejä tietämään EDM:stä ja teltta oli täynnä kansaa, joka tunsi tuotannon. Väki järjesti siellä sellaiset reivit, että tanskalaisbändi kyseli puolessa välissä, että eikö tiedän pitäisi olla hevikansaa. Mietin, että onko tämä aina tällaista. Ei ole.

4. The Holy/Siinai, Bar15 2016

Ei näitä voi erottaa. Ensin esiintyi The Holy, jonka näin ensi kertaa livenä, ja jolla ei monta keikkaa ollut alla. Nuori bändi oli jo tehnyt vaikutuksen, mutta kyllä tänä tammikuisena iltana latu aukesi väliaikalähdön maailmanmestaruuteen asti. Kuningasbändi oli oraalla, eikä The Holy ole tehnyt mitään kumotakseen odotuksia. Ja siitä huolimatta vielä jostain tuli isoveli ja näytti kuinka homma hoidetaan. Siinai on niitä bändejä, jotka kannattaa kokea livenä. Tyypit junttasivat ja jumittivat sellaista taidetta kehiin, että kävi surku kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät olleet paikalla.

Satellite Stories on niitä bändejä, joiden keikalle menin vain tsekkaamaan tilanteen ja jäin.

3. PMMP, Vauhtiajot 2012

Näin PMMP:n aika monta kertaa. Bändi oli aina viihdyttävä, mutta Vauhtiajoissa 2012 meni tunteisiin. Bändi laulatti pohjalaisyleisöllä Pikkuveljeä, ja siinä sitten mentiin. Pyöräilin esityksen jälkeen Seinäjoen keskustasta kämpille ja yritin jotenkin palata takaisin todellisuuteen.

2. Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo, Provinssirock 2012

Illan viimeinen esiintyjä ja melkein pakkasta. Joosen silloisen bändin jäähyväiskeikkoja. Diggailemaan piti mennä, mutta oli se nyt oikeasti kova setti. Joosen vanhatestamentillinen outlawfolk oli tuossa vaiheessa veistetty ruotoonsa ja siinä seuratessa tuli mieleen, että tässä on kyllä meidän aikamme Tuomari Nurmio.

1. Iisa, Provinssi 2016.

En ole vieläkään kuunnellut Iisan kumpaakaan levyä läpi. Olen tykännyt Reginasta ja olin ollut laimean kiinnostunut Iisan piiseistä, mutta olin myös kuullut, että Iisa on hyvä livebändi. No oli. Iisa heitti jäntevän keikan, jossa jännite koko ajan kasvoi ja Puutarhajuhla oli sovitettu niin kauniiksi bändipiisiksi, että alkoi tehdä heikkoa. Sen jälkeen oli hyvin hankala ymmärtää missä on, milloin on ja mitä on juuri tapahtunut. Vieläkin on. Kurt Vonnegut kirjoitti, kuinka Billy Pilgrim joutui ajasta irralleen. Opin kesällä 2016, että niin voi käydä.

Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändi on jaksanut lukea blogia.

5.5. 2017 Rytmikorjaamolla Malamujér, The Holy, Kaleidobolt, PH

Malamujér pääsi taannoin yllättämään puskista veivaamalla Oranssi Pazuzun lämppärinä aktin, joka jätti pääesiintyjänsä kovasti varjoonsa. Nyt samalla lavalla yllätysmomentti oli pienempi ja sen lisäksi väkeä oli harmittavan vähän. Se asia taas ei muuttunut illan mittaan. Esteettisesti ja asenteellisesti Malamujér on grungea, musiikillisesti metallisempaa. Tiukka triokokoonpano on kaikki mitä tässä tapauksessa vaaditaan. Bändi tuntuu olevan parhaassa terässä, kun sillä on rokkivaihde silmässä. Vaikka esiintyminen ei tällä kertaa ollut sellaista ilotulitusta kuin viimeksi, kokoonpano kannattaa tarkastaa. Ihan tarpeeksi hämmentävät Seattle-vibat sitä paitsi tulee.

The Holy on käynyt niin monta kertaa Seinäjoella, että nuoren bändin esiintymiskertoja laskettiin yleisön joukossa. Esiintymispaikan tunnelmassa oli tällä kertaa toivomista, mutta lavalla bändi oli vakuuttava. Uusi materiaali on koko ajan kaihoisampaa ja tunteellisempaa ja U2 jotenkin hiipii ajatuksiini, mutta se ei ole huono juttu kuitenkaan. The Holy on herkkua, jota maistuvampaa ei missään ole tarjolla. En tiedä millä sanoilla asiaa enää voi ajaa, mutta yritetään vaikka näin: kuunnelkaa, menkää ja ostakaa. Elämä on parhaimmillaan, kun Ähtäri-piisin tapailu alkaa.

Kolmantena esiintyi Kaleidobolt, josta en tiennyt mitään. Eka piisi oli Metallica-pastissi ja sitten kuului Wolfmotheria, joka itsessään on pastissi. Ei minulle.

Pääesiintyjä oli PH, joka aiemmin tunnettiin nimellä Mr Peter Hayden. Maalaileva metallinen jyske kaappasi hetken päästä mukaansa. Varsinkin rumpali hypnotisoi kummasti. En osaa sanoa koskaan onko soittaja kollegoidensa mielestä hyvä vai ei, mutta tätä rumpalia oli ainakin ihan pakko seurata. Tyyppi veti käytännössä minuuttien ajan yhtä piisiä eteenpäin. Jokainen isku oli kuin ruoskan sivallus, joka tunkeutui selkärankaan. Selkeää, terävää, ilkeää. Mahtava esitys. Oli hyvä olla paikalla.

Death Hawks ja Kairon; IRSE! Seinäjoella 3.2.2017

Seinäjoella oli Mars-tapahtuma, mikä tarkoitti, että perjantai-iltana oli ihmisten aikaan musiikkia tarjolla. Oman elämäni Mauno Ahosena menin paikalle.

Death Hawksista olen kuullut pelkästään hyvää. En vain ole saanut aikaiseksi kunnolla tutustua yhtyeeseen. Siksipä suuntasin Rytmikorjaamolle nimenomaan heidät tarkastamaan.

Käsitykseni yhtyeestä on keikan jälkeen pääosin myönteinen. Erityisesti pidin siitä, että Death Hawks hyvin epäsuomalaiseen tapaan panostaa lauluunkin. Se on yksi osa bändin livesoundia, eikä sitä runnota soittimen melun alle. Lisäksi lauaja/kitaristi Teemu Markkula pani pystyyn pari sellaista kitaraklinikkaa, että suu jäi auki. Myös saksofoniosuudet olivat paikallaan.

Sen sijaan yllättävän paljon setissä oli tyhjäkäynniltä vaikuttanutta osuutta. Ilmeisesti niissä kohdin rakennettiin tunnelmaa, mutta välillä lumo katosi ja vaihdoin aika monta kertaa painoa jalalta toiselle.

Mutta se oli oikein mukavaa psykedeliaa. Ei avaruutta vaan aavikkoa.

Death Hawksia ennen soitti Kairon; IRSE!, jonka olen nähnyt joskus taannoin. Silloin yhtye vaikutti lähinnä lupaavalta lukiobändiltä. Intoa oli, mutta fokusta ehkä ei. Vuodet ovat kohdelleet bändiä hyvin, sillä meno on nyt tiukkaa. Ei nyt mikään ihme, että The Guardian niin nostattaa bändiä.

Varsinkin yhtyeen ensimmäisenä vetämä piisi oli taiturimainen ja siinä oli paljon hyviä ideoita. Valpastuin hyvin paljon ja melkeinpä pelkäsin sitä, että onko loppu yhtä kovaa menoa. Tulee taas uusi yhtye, joka anastaa arvokasta aikaa.

Loppukeikan ajan ideoita oli vähemmän, tai ne olivat kierrätettyjä. Kovin omaperäistä kuvaa Kairon; IRSE! ei jättänyt, mutta olin kiitollinen itselleni lähdettyäni katsomaan.

Hyvä ilta.

Kaikki muka kuolivat, mutta tuli hyvää musiikkia

Vuonna 2016 julkaistiin kaksi todella kovaa levyä ja kaikkien aikojen paras ep. Lisäksi vuoteen mahtui ehkä kaikkein kovin keikkakokemus ja liuta niitä, jotka ovat siinä liepeillä.

Mainitaan nyt ensin, että The Holy on tällä hetkellä maailman innostavin bändi. Vuoden aikana näin yhtyeen kolme kertaa livenä. Näistä varsinkin viimeisin oli vakuuttava esitys. Vielä huimempaa on se, että bändin ep-levy More Escher & Random Notes on kaikkien aikojen paras lajissaan.

Albumimitassa parhaiten onnistui Puk, jonka Murhalaulut on bändin paras levy, eikä se ole ihan vähän se. Pitkältä tauolta palannut Puk on virtuaalibändi. Jos maailmassa olisi oikeutta, se olisi näkyvämpi kaikkeileva yhtye, jonka levyjä myytäisiin ABC-liikenneasemilla. Mutta mitähän Puk siitä miettisi?

Myös Sydän, Sydän teki paluulevyn. Molskis tuli takavasemmalta ja on bändin paras. Jokainen sydäntyyppien levy on ollut erilainen. Tämä tuorein on jollakin tavalla avoin, mutta sopivasti silti kiero. Aina olen tykännyt, tänä vuonna innostuin. Ja näin livenä.

Live-näyistä mainittakoon vielä tammikuinen Siinai, joka junttasi sellaista riffiä, että kv-kenttien karsintaraja ylittyi komeasti.

Sitten se vuoden kummallisin kokemus, eli Iisa. En tiedä osaanko nostaa sen kaikkien aikojen parhaaksi keikaksi, mutta säväyttävin se oli. Olin kuullut, että bändi on kova, mutta kun se oli niin kova. Hyvä kun osasin kävellä esityksen jälkeen kotiin. Välillä ihmettelen, että tapahtuiko se todella. Ehkä?

Muuta: Mira Luodin levyä odotin suunnattomasti, koska ekat sinkut olivat kovia. En sitten ole vieläkään kuunnellut levyä. Ringa Manner lauloi kaikkien suomalaisten artistien kanssa. Mikäs siinä, koska Ringa on loistava. Keväällä Ringa säväytti erityisesti Jori Sjöroosin Rooxx-projektin ekojen maistiaisten joukossa. Sitä Rooxxia nyt odotetaan sitten. Ja Oranssi Pazuzu julkaisi hienon levyn ja oli kova livenä. Sieltä kuitenkin jäi kytemään lämppäribändi Malamujér.

Kuunnelluimmat, top 10: Pariisin Kevään vanha piisi keikkui soittolistalla koko vuoden, kun sen löysin niiltä PK-levyiltä, joita en ole jaksanut kuunnella. Annika on kuitenkin enemmän se, joka jää mieleen. 666-miehet jatkavat listalla varmaan hamaan loppuun asti. Mukana on paljon täydellisen kovia yksittäispiisejä artisteilta, joita en tunne.

1 Pariisin Kevät — On aika juosta    
2 Puk — Jos Annikalta kysytään    
3 Teksti-tv 666: Tuhatvuotinen harharetki
4 Gemma Hayes — Laughter    
5 Mira Luoti — Puhu mulle hulluudesta    
6 Nicole Sabouné — I Surrender    
7 Rooxx — Moving On    
8 Bec Sandridge — In The Fog, In The Flame    
9 Communions — So Long Sun    
10 Cate le Bon — Are You With Me Now?    

Kuunnelluimat bändit, top 10: Edellä mainittuja ja vanhoja suosikkeja. Pixiesin listasijoitus perustuu bändin uusimpaan tuotantoon, joka on varsin hyvää.

1 Puk    
2 Pet Shop Boys
3 Sydän, sydän   
4 The Holy    
5 Pariisin Kevät
6 Pixies
7 Mew
8 Kent
9 Maija Vilkkumaa
10 Mira Luoti