No, huomenta/päivää/iltaa tulevaisuuden hannes, kerrotaanpa täältä menneisyydestä taas kerran mistä sitä nyt ollaan innostuneita, niin voit taas tulevaisuuden nykyisyyden norsunluutornissasi panna halvalla näitä mietteitä mitä nyt on, ja rypeä niissä uusissa suosikeissasi.
Tulossa on siis raakaa dataa siitä, mikä sinua ennen vanhaan, alkuvuodesta 2012, niin kovin liikutti. Ennen kuin asia alkaa, niin muistin virkistämiseksi kerron, että päivitysten harvinaisuus on kuntopyöräinnostuksen syytä. Ei ole aikaa kirjoitella blogiin, kun mies panee itseään kuntoon.
Erityisen kovasti olen tykännyt ruotsalaisen The Amazingin kappaleesta Gone, jossa kitarat on pantu helisemään niin kuin niiden pitää. Kaunista kuin mikä on tämä hiljastelu, vaan levyltä toivoisi ehkä laajempaa, dynaamisempaa tarjontaa.
Sitten on tämä. The Nightlife ja kappaleensa On the Run. Jos tarkastelemme pelkästään pintaa, niin tässä on laskelmoinnin makua, liian paljon niitä autuaaksi tekeviä palikoita. Cool poika ja ihQu tyttö, vähän 80-lukua musiikkiin, vielä enemmän vaatteissa - selvää on, että kaikkien graafikkolasisten pitää tykätä. Ja nyt kyllä kannatan tykkäämistä, sillä kappale on hurjaa tykitystä. Tai siis upeaa maalailua, ihan sama asia. Ei tämäkään yllätä omaperäisyydellään, mutta tempaa mukaan matkalleen.
Ja mitä muuta: no Tenhiin olen vihdoin tutustunut kunnolla. Kyseessä on surullismielistä death folkia soittava suomalainen yhtye. Tempo on jotain 10-12 bpm, mutta kama on hyvää. Jos et usko, tsekkaa vaikka kappale Kielo. Valistuneissa piireissä Tenhiä on meikälle tyrkytetty puoli vuosikymmentä, mutta tyhmä uskoo hitaasti.
Kuuntele vielä siellä tulevaisuudessakin myös Oranssi Pazuzun kappale Komeetta, jossa Kuolleiden Intiaanien äkkiväärä taiderock kohtaa örinän. Kyllä tälle nyt alkaa lämmetä, vaikka yhtyeen Provinssi-keikalta kävelinkin aikoinaan pois kesken ekan piisin.
Risto on tietysti tuttu tapaus, mutta kylläpä oli hurja vaikutus, kun kuulin kappaleen Nina, olen palasina Rock-Suomi -tv-sarjan uusintakierroksella. Rivi "olet siis kuullut mitä Tampereella kuiskitaan" ja aivan ehdottoman kiehtova taustalaulu nostavat muutenkin nerokkaan kappaleen huimiin korkeuksiin ja mahtaviin syvyyksiin.
Me And My Armyn hymni nimeltä Anthem on eri kiva ja tuo mieleen Siinain. Tychon Hours on hieno kappale, samoin Ron Sexsmithin Believe It When I See It.
Siinäpä tärkeimmät tällä kertaa. Kiitoksia mielenkiinnosta, ja muistahan kirjoittaa vähän useammin.
