sunnuntai 16. lokakuuta 2016

The Holy & Sydän, sydän


The Holy

Sydän, sydän
Se oli sitten niin kova viikonloppu, että voi vaan sanoa että että. Seinäjoella soittivat perättäisinä iltoina The Holy ja Sydän, sydän. Jos olisi pitänyt kaikista maailman bändeistä toivoa viittä keikalle Seinäjoelle, niin molemmat olisivat kuuluneet juuri nyt siihen joukkoon.

The Holyn keikan jälkeen joku kävi kysymässä bändiltä onko heillä myynnissä levyjä. "Tammikuussa on", kuului vastaus. Bändi oli juuri heittänyt parhaan näkemäni keikan, mutta on vielä niin junnukokoonpano, että fanille ei ole lyödä käteen mitään. Tämä kaikki on niin hämmentävää. Yhtye on julkaissut vasta yhden ep:n, mutta silti setti oli täysipainoinen. Ei ollut tyhjäkäyntiä. Tulevalta ep:ltä bändi soitti loistavan maistiaisen. Ei taivas ole näille rajana.

Bändi on kehittynyt entisestään. Solisti Eetu Henrik Iivarin esityksestä on kulunut pois se pieni teennäisyys, jota aloittelevan nokkamiehen elkeissä ymmärrettävästi on ollut. Piisilista oli alusta asti pelkkää A-luokkaa, ja silti bändi pystyi rakentamaan draamaan kaaren. Ramses the Evil Brotherin keikkaversio on sellainen, että sen ei haluaisi koskaan loppuvan. Se kuitenkin elämässä tulee, loppu. Onneksi on encore, jossa soi kaksi kappaletta, niistä jälkimmäisenä Ähtäri. Melkein heikotti ajatella, että juurihan Ähtärin kautta bändiin tutustuin ja nyt tuota loistopiisiä ei edes osannut sinänsä kaivata. Ajattelin jo, että se on ehkä pudonnut settilistasta. Ja oma suosikkini Airport for Lovers oli sekin puunattu kovaan keikkakuntoon.

The Holy on niin kova, että tässä alkaa olla ihan sellainen Teuvon todistajaa muistuttava hahmo. Ei viitsisi muusta muille puhua.

Luulin jo, että Sydän, sydän olisi entinen bändi. Ja etten koskaan näkisi sitä livenä. Ja että olisin asian kanssa sinut. Onneksi luuloni oli väärä. Ensin kuulin hienon Talla pohjaan -kappaleen, sitten elämää suuremman Ikuisen hehkun. Ja lopuksi levyn Molskis, joka on kova.

Tulivat sitten myös Seinäjoelle, joten kuulemaan. Odotin vahvaa rutiinia, häröilyä ja loistavuutta. Odotukset täyttyivät. Tyypit olivat hieroneet värejä vartaloihinsa ja esiintyivät kuka alaruumiin etu- kuka takaosa paljaana. Yllätys oli se, että bändi ei ollut hiukan takakireä dogmabändi, vaan hauska herrakokoonpano.

Yleisö huuteli sitä Kukko-piisiä, johon bändi vastasi asianmukaisesti seuraavasti: "Me olemme rakentaneet tähän draamankaaren, luottakaa meidän 12 vuoden kokemukseen." Ja "kukko sulla on housuissas".

Bändihän soitti kovaa kamaa koko ajan. Uusi levy on hieno. Hiteistä Ducatoa osasin odottaa. Toisaalta oli sellainen ennakkoasenne, että ehkä eivät soita discopiisiä Keskustaan. Se oli luulo vain, soittivat ja ainakin basisti hymyili aidosti kun jengi pomppi. Lopuksi soittivat sen Kukon, joka on hyvä kappale, mutta onhan niitä muitakin hyviä.

Olen kuunnellut Sydän, sydäntä paljon. Olen arvostanut, mutta kyllä tämän jälkeen se on myös läheinen.

Vielä pitää sanoa, että melkoinen tuhlari bändi on. Rauhaa, rakkautta ja heviä -kappaleessa on hieno "kertosäe", joka toistetaan tasan yhden kerran:

"Meikä on aika pienikasvuinen,
enkä oo mikään Kroisos Pennonen,
mut meidän bändi on ihan pirun kova
ja mun vaimo on maailman kaunein nainen"

Ei kommentteja: