Se alkaa kauniisti, keveästi, lupaa, mutta ei lupaa liikoja. Laulu alkaa vähän kuiskaten, raukeasti, ei laiskasti. Basso tulee takomaan jäntevyyttä menoon. Jotain suurta kehittyy.
Mutta otetaan ensin hiukan vaihdetta alas, mennään kaarre kolmosella, sitten takaisin nelonen silmään, esitellään se terävin koukku pianolla, kas noin. Mutta vielä kiusataan sopivasti, "alkaa, alkaa, ei ihan, mutta kun alkaa niin on kova." Ja sitten se koukku ei tulekaan pianolla, tulee kitaralla, mutta eri tavalla, voi juma, ne osaa. Noinhan se on ihan toinen koukku. Kahden minuutin kohdalla ne laittaa liinat kiinni, ne puhaltelee muniin, minne meni piisi, tuokaa se takasin, en saanu riittävästi, tuokaa, tuokaa, tuokaa nyt! Mä voin muuten käydä rauhattomaksi, ette te sitä halua, teillä on vastuu mielenterveydestäni. Älä siinä kuiski!
Ja aika tasan kolmen minuutin kohdalla se koukku tulee taas, kitaralla. Ja nyt ne laittaa torvia sinne, hei, tää alkaa kasvaa niin isoksi, tossa on toi hyvä kohta, mutta sitten on tämä. Ja nyt ne jo feidaa, ei, ei vielä, ei vielä, en ole saanut tarpeekseni. Lopettivat kuitenkin, ryökäleet. Pakko saada lisää.
Uudestaan.
Rubik: Jesus/Hypnotist
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti