Tänään Spotifyni soitti peräkkäin Sannia ja Hüsker Düta. On hyvä juttu, että voi pitää molemmista. Ei ole rajoja. Hüsker Dülle piti saada lisää (eka!!??!) tageja blogiin, mission accomplished.
Mutta oikeasti piti kirjoittaa Harry Nilssonista. Maailmassa on niin paljon hyvää musiikkia, että hyvä jytä voi jäädä huomaamatta, vaikka sitä hierottaisiin naamaan.
Nilsson on tuttu tietenkin versioistaan Everbody's Talkinista ja Without Yousta (joka on, saamari sentään, Badfingerin (myös tagiton???!!!??) kappale!) ja vielä Coconutista. Mutta minä olen lisäksi kuullut Nilssonia sen sata kertaa Mafiaveljissä, enkä vaan ole pannut merkille, tullut ajatelleeksi, vaikuttunut.
Nyt sitten Jump Into The Fire tuli jossain vastaan, ja olihan elämys. Luin kaikkien kommenteista, että aina tulee mieleen Ray Liotta, niin itselle ei tullut. Nyt alkaa jo tulla, vaikka elokuvaa en välissä ole katsonut. Omituista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti