Kyröfestille piti päästä tänä vuonna, koska siellä soitti Juhlat. Joka vuosi tulee joku uusi artisti, josta kiihkoilen, nyt se on ollut tämä yhtye. Se soitti jo Provinssissa, mutta en päässyt katsomaan heidän keikkaansa. Nytkin oli hilkulla, mutta pääsin lähtemään.
Olin vältellyt oppimasta mitään ulkomusiikillista Juhlista, joten sekin millainen retkue lavalle asteli, oli yllätys. Laulaja Oona Laineen olemus toi heti esiin Iisan Iisan, ja aloin toivoa, että bändi muutenkin ottaisi tuon kuvioista poistuneen loistavan livebändin paikan.
Juhlat aloitti rohkeasti hittiputkella. Kauniit melodiat täyttivät Meijerilavan edustan. Kitaristi soitti nauhoitteilta tutut kaihoisat kitarakuviot. Loppukesän alkuilta oli täydellinen. Kyllä tässä on uusi Iisa ja vielä enemmän. Rumpali nimittäin mätki sellaisella antaumuksella, että indiepopin sijaan homma alkoi mennä rokkenrolliksi.
Juhlat tekee kaunista musiikkia ja esittää sen jäntevästi. Se on kuin minua varten luotu tuote, ja otan sen vastaan mitä suurimmalla kiitollisuudella. Bändin julkaisema piisimäärä on vielä melko vähäinen, mutta laatua riittää helposti festarikeikalle. Vaikka hitit "hukattiin" alkuun, niin homma ei hyytynyt mitenkään. Ja olihan niitä iskupiisejä jäljellä vielä loppupuolellekin.
Toivottavasti kaikki menee hyvin ja Juhlat saavat jatkua.
Kyröfestillä esiintyi myös Litku Klemetti, jonka on liian helppo ottaa itsestäänselvyytenä. Ei pitäisi, koska bändi on aina täyttä rautaa lavalla. Litku otti taas ensisekunneista asti lavan totaalisesti haltuunsa. Hän todella esiintyy ja jaksaa. Kaikki roikkuu koko ajan kaaoksen partaalla, mutta homma pysyy käsissä, koska soittajat osaavat soittaa.
45 minuuttiin voi sisällyttää kaiken mahdollisen rokin historiasta diskoon. Kitaristi on tunnetusti Suomen huippua, mutta tällä kertaa mieleen jäi Litkun ja rumpalin lopuksi esittämä duetto diskobiitin tahtiin. Ja tietysti isokyröläisille Deep Purple -faneille esitetty Highway Star!
Kuuntelin etäältä myös Asla Jon setin. Tunnistin kaikki piisit, paitsi julkaisemattoman. Asla Jo on lahjakas ja osaava artisti. Periaatteessa hänen pitäisi kuulua suosikkiartisteihini. Mutta kaikki ei ole aina niin yksinkertaista. Arvostan, en ole vielä innostunut.
Oli siellä myös muuta, ja lopuksi olisi ollut Pariisin Kevät. Sitä olisi pitänyt odottaa sateessa. Sai nyt jäädä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti