Voiko elää elämätöntä kesää? Voiko haikailla tulevien aikojen perään?
Kesä alkoi taittua syksyä kohti, hiljalleen, mutta havaittavasti. Oli pimeämpi. Oli viileämpi ilta. Autojen äänet peltojen yli tieltä tulivat erilaisina. Ne tulivat kosteuden yli. Autot olivat menossa pois.
Olin kotona, olin nuorempi kuin nyt. Laitoin soimaan Kentin Hagnesta Hillin. Se soi kovaa. Istuin vintillä viileässä, hämärässä. Ikkunat olivat auki hellepäivän jäljiltä, musiikki levisi usvaiseen maastoon.
Silloin jouduin ajasta irralleen.
Varmasti siinä oli paljon Kivenpyörittäjän kylää. Joakim Bergin laulu, Pölösen elokuva, tarinat Volvoista ja maaltapaosta ja omat kokemukset maaseudusta sekoittuivat muutamiksi kymmeniksi minuuteiksi joksikin ennen kokemattomaksi.
Vietin sen ajan jonakin muuna, jossain muussa ajassa, mutta silti siinä ja ihan itsenäni. Jotkut ihmiset sanovat eläneensä ennenkin. Juuri näin se tapahtuu.
Miten voin edes yrittää ymmärtää, mitä oli elää 25-30 vuotta aiemmin? Kun ne Volvot tulivat kuukaudeksi, kun oli vielä niittyjä, kun vanhat naiset käyttivät vielä huivia, kun nuorilla miehillä oli viikset. Niin on kuvissa, niin on tarinoissa. Ja niin oli hetken 2000-luvulla.
ja, vi ska alla en gång dö
vi ska alla en gång dö
vi ska alla en gång dö
Minä en ole koskaan kuullut mitään yhtä elämänmyönteistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti