Tehosekoittimen Valonkantaja on viiden tähden piisi.
Muistatteko ajan, kun Zen Café oli hyvä bändi? Sieltä löytyy Sika, Harri, laulu Virpistä ja ennen kaikkea Eipä tiennyt tyttö. Sen piisin kuuleminen armeija-aikana oli kuin outo valoilmiö kaiken sen Radio Nova -sonnan keskellä, jota tupakaverit kuuntelivat. (Täytyy kyllä sanoa, että se Päivi Lepistön Mä en kaipaa sua tjsp. on niin kökkö, että se on hyvä. Mutta silloin soi myös esimerkiksi Aika. Brrr.)
Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Viimeisellä rannalla on sekin viiden tähden piisi. Sen luoma tunnelma on aina yhtä painava ja yllättävä. Vaikutti aikoinaan herkkään mieleen, vaikuttaa vieläkin.
Sub Urban Triben First Spring Day on yksi suomalaisen musiikin hienoimmista hetkistä.
69 Eyesilla on hienoja piisejä, The Chair, Brandon Lee ja Betty Blue ainakin.
Raptorin tyypit oli neroja. Suomalainen hiphop ei ole päässyt lähellekään hyvinkääläisten suorituksia. Joku Paleface onnistuu joskus, joitakin yksittäisiä hetkiä löytyy muiltakin. Leijonamieli asuu mutsinsa luona, mutta Raptori teki vielä parempia kappaleita parikymmentä.
Aknestikin Suomirokkia, ei sitä vaan voi vastustaa.
Jere et the Universen Jos ei ois lunta on aivan mahtava. Ja Oisin maksanut lippusi, samaten.
Myytin Diiva on hölömö, mutta hiano.
Näitä on niin paljon, niin paljon, tässä vain vähän alusta. Ja sitten aivan erikseen on ne bändit, joilla ei ola mainetta, hyvää tai huonoa, mutta upeita kappaleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti