Syd Barrett on ajankohtainen, koska kuoli ja koska Pink Floydin Piper at the Gates of Dawnia on puunattu ja tuunattu ja se esitellään nuorelle polvelle.
Kai minäkin olen nuorta polvea? Vielä? Edes vähän aikaa...
Mutta se henkilökohtaisesta kriisistä ja tarkennetaan lisäksi, että nyt en kuuntelekaan Floydia, vaan tällaista Syd-kokoelmaa, Wouldn't You Miss Me:tä. Ensinnäkin suosittelen, koska tämä on jännää musaa. Ja erityisesti siksi, että tämä avaa silmiä. On se ollut vaikuttava mies. Täältä löytyy Gigolo Aunts -bändin nimen juuret. Täältä löytyy länsimäisen psykedeelisen popin juuret.
Edelläkävijöihin tutustuttaessa jälkijättöisesti tuppaa käymään niin, että monien perässä tulleiden kruunun kirkkaus himmenee. Lou Reedia olen pitänyt aivan poikkeuksellisena uudistajana, ja pidän edelleen, mutta Transformer ei kuulosta ollenkaan niin ihmeelliseltä nyt. Kuulostaa edelleen loistavalta, mutta ei ihmeelliseltä.
Syd Barrett already did it.
Aivan kuin koko länsimaisen tieteen sanotaan olevan reunamerkintöjä Aristoteleen tuotoksiin, niin koko länsimainen populaarimusiikki on pastissia Bob Dylanista ja Syd Barrettista.
I'm a poet don't you know it? (Bob Dylan Blues.)
Esimerkiksi Badly Drawn Boy on velkaa kaiken Sydille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti