torstai 5. helmikuuta 2009

Keeping it real

Jos musiikki kiinnostaa enemmän kuin vähän alusta, niin sitten aletaan miettiä uskottavuutta. Pohditaan katu- sellaista tai semmoista, joka on kaduille päinvastaista, juurevaa. Usein puhutaan myös popkredibiliteetistä. Pitää näyttää miltä soittaa, elää mistä laulaa.

Ennen kaikkea pitää muistaa, että kulkee vastavirtaan. Ei saa mennä joukon mukana kohti uutta trendiä, pitää pysyä lestissään, mutta pitää muistaa uudistua.

Silti eka demo on aina se, joka oli sitä ainoaa oikeaa musiikkia.

Kuinka nurkkakuntaista.

Monesti sitä ajattelee, että kyllä vaikkapa 1970-luvulla oltiin sitten tinkimättömiä, puhdassieluisia, aitoja ja oikeita. Vaan melkoista huoraamistahan se oli, ja trendien haistelua ja kopiointia. Tehtiin sitä, mikä on ajan henki. Niin kuin kai pitää.

Ajatellaanpa nyt tätä Kalevalaa, jota kuuntelen. Tämän alkuperäiskokoonpanossa soittivat Remu Aaltonen ja Lido Salonen, ja tuskin soittivat progea. Remu meni sitten perustamaan jotain ihan muuta, kun taas Kalevala alkoi soittaa progea, ja sitten boogie woogieta. Eikä Salosella ollut kovin isoa sanansijaa välttämättä. Mukana kulki tyyppejä muista progebändeistä, ihan ne samat heput, jotka vierailivat toistensa bändeissä ja toistensa levyillä.

Se oli yhtä ristisiitosta. Ja kai se oli uskottavaa, ja enpä usko, että oli vaihtoehtojakaan. Piirit olivat pienet. Vaikka se oli vapautumisen aikaa, niin on nyt helpompaa hankkia kitara ja antaa tukan kasvaa.

Sitä paitsi se oli onni, että he kulkivat trendien perässä. Eivät jämähtäneet täysin. Virikkeitä tuli ulkoa ja saivat toinen toisiltaan, virikkeitä.

35 vuotta myöhemmin kuuntelijalle on aivan sama kuinka uskottavaa jokin oli Helsingin ainoassa taidekahvilassa.

Odotetaanpa 35 vuotta ja katsotaan sitten, miltä kuulostaa vaikkapa Pirkanmaan pandarokki silloin. Esimerkiksi Lovex kuulostaa välillä hyvältä jo nyt, mutta kaikenlaista muuria ja vallihautaa on hanneksen ja Lovexin yhteisen taipaleen välillä.

Muureilla on tapana murtua ja vallihauta voi kasvaa umpeen, jos sitä ei jaksa pitää keinotekoisesti yllä.

Ei kommentteja: