Suomalainen kitaravetoinen popskene on varsn vireä. Ihan tässä viime aikoina on tullut hankittua kolmekin levyllistä kyseistä tuotetta. Juuri nyt soi Kiki Paun Let's Rock, joka taisi vuonna 2008 olla katu-uskottavinta, mitä saattoi olla. Vähän persoonattomaksi tämä kyllä ainakin vielä on jäänyt. Plussaa on annettava ehdottomasti siitä, että lopua kohden sika parantaa juoksuaan. Se voi olla kestävän levyn merkki.
Cats on Firen Our Temperance Movement tuli sekin jossain vaiheessa hankittua levykokoelmaan. The Smithsiähän se on, mutta sillä erolla, että CoF:ää siedän.
Mutta paras hankinta on tietenkin Rödsögårdenin Rödsögården. Skeneen sopii se, että bändiä on syytetty liiallisesta kaupallisuudesta ja särmien hiomisesta, mutta kun koukut ovat maailmanluokkaa, niin moinen nälviminen on sairasta. Samantasoisia kertosäkeitä kun ei Suomessa kukaan tee, niin iloittaisiin edes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti