Meitä suomalaisia on tietenkin aina vaivannut se, että mikä noita ruotsalaisia oikein vaivaa. Kun ovat niin jättebra ja jättekiva.
Jos amerikkalaiselta kysytään, että mitä on se ruotsalainen musiikki, niin se varmaan sanoo, että se on sitä itsemurhaa. Ja onhan se, Kentit ja muut. Mutta meidän suomalaisten mielestä sieltä tulee enemmän tuota juhannussalkomusiikkia. Kun aika paljon tykkää tuosta ruotsalaisesta popista, niin välillä siihen myös väsyy. Esimerkiksi Marit Bergmaniin. Oikein unohtaa, kuinka hyvä se on.
Ja sitten kuulee pitkästä aikaa I Will Always Be Your Soldierin ja muut ilollismieliset popkappaleet. Niin kuin on kuullut nyt, ja nyt näitä taas jauhaa. Kunnes on saanut tarpeekseen makeaa.
Maritin ääreen takaisin ajauduin, kun luin Rumbasta mainion arvostelun Säkert!:istä, joka on sama nainen kuin Hello Saferide. Ja kuuntelin sitten uutta Säkert!iä, mutta ajattelin, että ei oikeen lähde siinä mielentilassa, ja similaarista löytyi Marit Bergman. Se käy. Mutta sitten kun se roligt alkaa ärsyttää, niin kyllä se sitten ärsyttääkin.
Pakko näin musiikin osalta olla hyvin kateellinen noille edellä mainituille naapureillemme. Vaikka aina niitä ei jaksa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti