Tuin köyhiä taiteilijoita ja ostin a) täysihintaisen b) musa-dvd:n. Aiemmin olen ostanut samoissa kategorioissa vain a) Beatlesin Sgt. Pepperin b) Pokon musikkivideokokoelman.
Ja ostin siis Absoluuttisen Nollapisteen dvd:n. Se oli pettymys.
Ensimmäiset noin puoli tuntia olivat kovaa kamaa. Sympaattinen nuorisobändi soitti yllättävän hyvin ja oli mukava seurata poikain matkaa maineeseen, vaika sitä ei kummemmin kommentotiukaan, saati nyt analysoitu. Mutta viimeistään sen jälkeen, kun Nollapiste oli päässyt Top 40 –ohjelmaan, olisi kaivannut jo muutakin kuin puuduttavaa kuvaa treenikämpältä ja katkelmia keikoilta.
Varsinainen antikliimaksi on sitten kakkoslevy, jolla on käsittämätöntä kyllä massiivinen road movie Nollapisteen seikkailuista Virossa. Se sisältää keskusteluja, joissa nämä yläastefilosofit miettivät kuinka typerää on tehdä töitä ja olisi kivaa, jos kaikki voisivat vain tehdä kaikkea kivaa. Kivaa.
No joo, hymähdin minä siinä vaiheessa, kun pojat kuvasivat Virossa oloaan sanoin ”Mikko-sika Mallorcalla”.
Jotain haastattelujakin oli, mutta eipä noista pojista saa mitään irti.
Minä hyväksyn täysin, että bändin tyypit ovat vastentahtoisia julkisuuden suhteen, ja kuuntelen hyvää musiikkia, vaikka luulen, etten viihtyisi yhdenkään jäsenen toveripiirissä, eikä minua sinne toki kelpuutettaisikaan, mutta kun kerran tehdään dvd, niin voisi silloin mukan liittää vähän jotain suoraa, aitoa, todellista sanottavaa ja itsereflektointia. Etäännyttävä sarkasmi, itseironia, monikerroksinen yhteiskunnallinen kommentaari ja muu sellainen jossain muualla.
(EIKÄ EDES SEINÄJOEN KEIKOILTA MITÄÄN KUVAMATERIAALIA!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti