Nuo parikymppiset väittävät The Nationalia ihan kivaksi. Ylihypeksi. Vanhemmiten sitä muuttuu suurpiirteiseksi. Sen perusteella sujahdan jo kevyesti kolmekymppisten kastiin. Meille The National ei ole ihan kiva.
Löytävätkö tulevaisuuden kolmekymppiset aina The Nationalin? Vai onko bändi kuitenkin aikasidonnainen?
Ala-asteella löydetään aina Metallica, yläasteella The Clash, lukiossa Kingston Wall. Siihen sen kehityksen on ajateltu päättyvän, kunnes vanhainkodissa soi sitten Uralin pihlaja. (Komea kappale muuten.) Mutta nykyään voi siis käydä niinkin, että uusi bändi, joka tekee jotain uutta, lyö läpi varttuneemman yleisön edessä. Ei siis millään vanhaa kierrättävällä The Baseballs -lämmittelyllä, vaan kunnianhimoisella ja koskettavalla musiikilla.
The National, musiikkia akateemista sekatyötä tekeville, lievästi daideellisuuteen kallistuville, lippahattuihin pukeutuville, lattea litkiville, humanistisella elämänkatsomuksella maailmaa jäsentäville tyypeille, enimmäkseen miehille.
Joo, meikä on hangaround-jäsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti