Woo-o-o-wo-ooo-o-o

Jos maailma on reilu, Wiidakko tekee nyt läpimurtonsa. Jos ei tee, niin sitten ei tee, mutta bändille ei voi jäädä omista toimistaan kyllä mitään hampaankoloon. Tämä Seis, seis, seis -rallatus on niin selvä hittipiisi, että ei mitään rajaa.http://www.blogger.com/img/blank.gif Toisaalta, samaa sanoin aikoinaan Juhlat-kappaleesta.

Nyt erona on tosin se, että angstinen tulokulma ainakin soitannollisesti on täysin jätetty. Se kulma, se angsti teki aiemmasta tuotannosta hieman hankalan suuren yleisön nieltäväksi. Nyt kitarat helisevät ja bändi svengaan kuin ne kymmenet brooklynilaisbändit, joita hipsterit diggaavat. Voivatko ne digata lahtelaista bändiä, joka soittaa noita svengijengejä suohon? Mitä väliä.

Hyvän ja pahan ATK-keskuksessa

Onhan hänestä kohistu, mutta nyt kohisen minä.

Varmasti monikin vihaa Jaakko Kangosjärven musiikkia. Ei kenenkään tarvitse erikseen sanoa, että se on kömpelöä, sekä musiikkillisesti että teksteinä. Kaiken kaikkiaan Kangosjärven musiikki on ristiriitaista. Häneltä tuntuu puuttuvan merkittäviä musiikillisia valmiuksia, mutta toisaalta hän on onnistunut säveltämään kiehtovia kappaleita, joissa on huimia koukkuja. Teksteissä runnellaan suomea, kieltä ja sanastoa, mutta briljantit lyyriset helmet hohtavat kilpaa.

Niin, sitä musiikkia ei mistään kuule, muualta kuin levyltä Ihmeellinen luonto, jonka onneksi Johanna on julkaissut uudelleen. Niin paitsi Musiikki ja urheilu on tuttu More Arctic Hysteria -levyltä.

Keskustelupalstoilla Kangosjärveä kuvataan muun muassa täsyhulluksi ja hän onkin nykyään toimittaja. Levy äänittettiin, kun Kangosjärvi oli myöhäisessä teini-iässä (1980-luvun alussa). Musiikissa on vaikutteita lastenhuoneesta ja vähän Lapista, josta Kangosjärvi on kotoisin. Kuulemma levy on tehty täysin vilpittömästi parhaaseen, siloiseen lopputulokseen pyrkien. Siinä, siloisuudessa, ei ole onnistuttu. Muussa varsin hyvin.

Jos ei tykkää Lumisadetta-piisin 50 pennin Casio-kuviolle, niin on pihalla kaikesta. Tuuliko se siellä, Maallisia mietteitä, Musiikki ja urheilu... hienoja kappaleita. On välipiisejäkin, mutta antaa olla.

Eilen olin onneton (voi voi)
tunsin kaikki turhaa on
otin korvat käteeni
ja naulasin ne ristille
jatkoin elämää olin vähän onnellinenkin

Erityiskiitokset murtaen suomea laulavalle Christinen Glaserille. Taustajoukoissa sellaisia tekijöitä kuin Jukka Mikkola ja Jyrki Siukonen.

kun ruma sana sanotaan niin kuin se on

Taannoin kerroin sanoitusfantasioistani. Niihin aikoihin joku julkaisi jotain, joka oli hyvin lähellä sitä/niitä. Se joku oli Minä ja Ville Ahonen.

Olen vasta nyt tutustunut bändin ylistettyyn debyyttiin. Se on tavattoman kiehtova levy. Kyseessä on sanoitusvetoinen albumi. Osa sanoista ja ilmauksista on käsittämättömän korneja. Sellaisia, että hampaat narskuvat. Jotkut taas ovat niin pöljiä, että ovat hyviä. On paljon sellaista, josta ei ole varma, toimiiko vai onko surkea suoritus. Ja on sellaista, jonka huomaa heti hienoksi.

Sanoituksissa on käytetty toistoa hienosti. Toisto on aliarvostettua. Toistoa voisi käyttää enemmän. Toistoa ja variaatiota. Ensimmäinen kolahtava sanoitus on levyn kolmas kappale Möttösen laulu. Se ei ole toistoa sillä tavalla, kuin minä yleensä käsitän, mutta variaatiota parista rivistä.

"jos olet pinnalla
älä vaivu

----

jos olet pohjassa
älä pelkää"

Huh!

Jos jostain lyyrisestä suorituksesta pitää olla kateellinen, niin tuossa ollaan lähellä sellaista.

Juoksen niin kauan -piisi on maaninen, purkaus. Siinä on roskaa ja loistavuutta, se on kiehtova, ärsyttävä ja kestävä sanoitus. Se on kiero, sitä ei soiteta koskaan radiossa.

"juoksen niin kauan, että sydämeni pysähtyy"

vs.

"vittu että rakastan tätä roviota, jonka olen itselleni rakentanut"

En yleensä pidä kirosanoista teksteissä, varsinkaan vittu-sanasta, mutta tuossa sille on paikka.

Eno-kappaleessa luetellaan homo-stereotypioita, viimeisenä sitten "ahdistunut yksinäinen vanhapoikaeno."

Huh!

Hukkumisia, paleltumisia, itsetuhoa, muiden tuhoamista, paranoidisuutta... hienoa sielunmaisemaa. Levyn teema.

Musiikillisesti: laulaja lausuu erikoisesti. Kiehtovasti ja ärsyttävästi. Musiikki on hienoa, mutta lähinnä tukee tarinoita, Tuomas Skopan basso taustalla etunenässä (oksymoron)(välillä Mew-basso!). Mutta viimeisessä kappaleessa alkaa proge. Musta virta saa koko ajan lisää kerroksia, kunnes muuttuu surinaksi. Todella vahva lopetus levylle.

Viiden tähden levy? Vai yhden? Kumpaakin. Ärsyttävä, kiehtova, hieno. Tämä on niitä, joista intoillaan.

Mitä enemmän nostatte kohua

Mitähän Anna Calvista voi sanoa sellaista, jota ei ole sanottu. Tuskin mitään. Täälläkin asia on nyt tarkastettu, ja huomattu, että kohu on oikeutettua. Anna Calvin Anna Calvi on hieno levy. Jos tykkää PJ Harveysta, niin varmaan Anna Calvikin uppoaa.

Eipä muuta, hajaantukaa kuuntelemaan.

Ykkösketju kapinoi

Aamulla selvisi, ettei Magenta Skycode tulekaan pääesintyymään Seinäjoelle, mutta ei se haittaa. Jos maailman paras aktiivinen bändi jää pois, niin Suomella on varaa nostaa pääesiintyjäksi maailman toiseksi paras aktiivinen bändi, Rubik.

Lisäksi paikallinen bändi, the local act, Streak and the Raven oli iskussa.



Aloitetaan Streak and the Ravenilla. Olisin nimittäin saanut mielestäni vastinetta rahoilleni pelkästään kyseistä bändiä kuunneltuani. Viime kesän Provinssirockin jälkeen yhtyeeseen on tullut enemmän voimaa ja massaa.

Kun bändi on maineeltaan ollut vakavan taiteellinen, niin nyt matkassa on enemmän hulluutta. Melkeinpä ne basso-rumpukomppi-vetoiset menevät piisit toimivat parhaiten. Eli maalailu vähemmälle ja vallia niin penteleesti. Ja ehkä myös yksi tai kaksi piisiä voisi tehdä, sellaista radiopiisiä, ihan siksi, että saisi jatkaa musisointia.

Streak and the Raven NÄYTTÄÄ edelleen siltä, että se olisi koottu kolmesta eri bändistä. Mutta ei se nyt haittaa, kun yhteistyö pelaa.

Mitäs Rubikista? Ei kai muuta, kuin että esitys oli vakuuttava, vaikka kuka tahansa ymmärsi, että ei Seinäjoelle nyt ihan parasta ladattu. Dada Bandits -levy oli yllättävän vahvasti vieläkin esillä. Solaria tuli enemmän sitten lopussa.

Bad Conscience Patrolilta kuultiin ne kaksi bändin uran parasta kappaletta. Jesus/Hypnotist ja City and the Streets menivät vähän meluamisen puolelle, mutta ovat ne niin hienoja kappaleita, että liikutuksen puolelle sitä pieni ihminen ajautuu.

Se oli hyvä ilta musiikille.

Debyytti ja debyytti

Hieman yli kaksi vuotta sitten kirjoitin hämeenlinnalaisesta Delay Treesista muutaman MySpace tms. -piisin perusteella ihan kiva -arvion. Talvella kuulin bändiltä kappaleen Cassette 2012, joka on enemmän kuin ihan kiva.

Nyt käsissäni on koko levy, joka on vahva esitys. Cassette 2012 jää toki toistaiseksi kohokohdaksi, mutta muutamilla muilla piiseillä on mahdollisuus yltää kantaan, kunhan saavat aikaa ja tilaa kasvaa. Toisaalta levy on pääasiassa maalailua, jota ilmeisillä hittipiiseillä ei välttämättä tahdotakaan rikkoa.

Vaarana on se, että levystä jää vahva kuva, mutta mikään ei saa siihen palaamaan. Toistaiseksi minulla on sama tilanne Rubikin kanssa. Tunnistan Solarin hienoksi levyksi, komeaksi teokseksi. Silti debyytti Bad Conscience Patrol pääsee soittoon Solaria useammin, vaikka BCP:ltä haukkaankin yleensä vain A Hard Tryn, City & the Streetsin ja Jesus/Hypnotistin.

Kevät toi, kevät toi

Toukokuu alkaa yllätyksellä. Reino and the Rhinos on mennyt minulta kuulematta roskaa -osastolle (on sille osastolle rumempikin nimi, mutta olen siivo ihminen), mutta nyt ensikosketus yhtyeeseen on hyvin positiivinen. Aurinko on hyvä single. Ja kun tuo Reino Nordin tuossa radiossa puhuu, niin ei se olekaan niiiiiiiin vastenmielisen oloinen kuin mitä on jostain syystä kuvitellut.