Musiikilla välitetään tunnetta. Kuuntelija tavoittelee tunnetta. Tunnetta se on energinen ilokin, vaikka se usein unohdetaan. Humppa ja sukkahousuhevi ovat usein puhtaaksiviljeltyä energiaa, vaikka "sisältö" puuttuisi.
Ja jos ei ole piisiä, niin sen voi pelastaa tunnelmalla. Yleensä tunnelmalla tarkoitetaan jotain soundimattoja tai Sigur Rós –kilkutusta. Sellaista, jota tässä tulee kuunneltua.
Tutustun juuri nyt Poomaan. Suomalaisbändi yrittää rakentaa eeppisiä tunnelmapaloja. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, että levynsä Persuader ei sisällä piisejä. En ole vielä löytänyt energiaakaan. Tämä musiikki pyrkii olemaan ”tunnelmallista” tietyin genrerajojen reunaehdoin. Se on vaarassa muuttua geneeriseksi. Olen kuitenkin liian kokenut musiikinkuuntelija tätä vielä tuomitsemaan. Piisi voi löytyä (tosin tuskin), mutta ennen kaikkea voi löytyä tunnelma, juju.
Kun musiikki kuvataan tunnelmalliseksi, niin onko se varma merkki siitä, että varsinainen tunne puuttuu?
Ja: jos tulkitsija on taituri, mutta ei tunteikas, voiko tunnelma välittyä?
Jälkimmäiseen sanon: voi. Tapani Kansa on rokkitähdempi kuin rokkitähdet. Ääni ja osaaminen on valtavan kovalla tasolla. Stefan People on iskelmälaulaja minun mieleeni. Mutta onhan se myös pökkelö ja sillä tavalla mulkero, että sympaattisesta tunteiden tulkista on hankala puhua. Mutta silti olennainen välittyy. Tarkastakaapa nyt vaikka tämä. Jos kappale on juustoinen, niin tämä se on. Mutta niin totta. Niin totta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti