Vuoden levyjä listataan täyttä päätä. Tämä vuosi on kaiken kaikkiaan mennyt juostessa irtopiisien perässä, eikä edes aivan uusien. Uudet levyt ovat tutkimattomia. Ariel Pinkiä olen kuunnellut yksittäisinä kappaleina. Tämä on erittäin hyvä kappale. Levykin varmasti on, hyvä.
St. Vincentiin on pitänyt tutustua kunnolla piiit-käään. Ei tänäkään vuonna ole tullut sitä tehtyä, vaikka hän on mukavanoloinen ihminenkin vielä.
The War On Drugs taitaa tänä vuonna olla SE bändi. Piirit ovat pienet Ameriikan raitillakin. Kurt Vile soitti bändissä ennen, nyt The War On Drugs on myös Vilen taustabändi ja kaiken lisäksi siinä on jäsen Beirutista.
Pitäähn nyt sen verran hypeen hypätä, että se kaikken coolein juttu on hallussa. Kuuntelin kaksi The War On Drugsin levyä, kolmehan niitä taitaa olla. Reilun kolmen vuoden takainen Slave Ambient on osin aika paljon samanlaista juurevaa ja soljuvaa meinki kuin Kurt Vile, jonka tuotantoa tunnen ja josta pidän. Uusin ja kehutuin levy Lost In the Dream taas on vähän niin kuin Dire Straits ja Tom Petty ja pikkuisen jotain ambientia. Kiinnostava levy, jopa ehkä hyvä, kunhan kuuntelen toisen kerran.
Under the Pressure on sellainen kappale, josta voi vaikka aloittaa. Mukavan pitkäkin.
Kun nyt mainitsin Beirutin, niin liitän tähän yhteyteen linkin kappaleeseen No Dice. Se on vanha kappale, mutta mitä hyväntuulisin. Se on ollut syksyn piristys. On myös aikamoinen kummallisuus jopa näinkin omintakeisen artistin tuotannossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti